Torstaina lähdin anopin kanssa heti aamusta kohti Espoota. Auto oli täynnä laukkuja, aikomuksena oli mennä omaan kotiimme järjestelemään ja purkamaan tavaroita, jotta voimme lauantaina tulla lasten kanssa vähän valmiimpaan kotiin. Jännittyneenä avasin oven ja astuin sisään. Tunkkaisuus iski vastaan välittömästi. Kaikki näytti ihan siistiltä ja tavarat olivat paikoillaan, mutta koko asunto haisi likaiselta.
Imuri oli keskellä lastenhuoneen lattiaa, sillä oli ehkä jossain vaiheessa tehty jotain - mutta mitä, se jäi arvoitukseksi. Joka puolella oli pölyä, joka askeleella jalan alla tuntui likaa, hiekkaa ja tauhkaa. Kannoimme kuitenkin eteisen täyteen laukkuja ja lähdimme hakemaan loppuja tavaroita anopin asunnolta Töölöstä ja meidän autoamme minun vanhempieni luota.
Tuntia myöhemmin seisoin vielä vähän täydemmässä eteisessä ja tajusin, että tänään joudun tekemään hieman eri asioita kuin olin ajatellut. Koko asunto on siivottava ennen kuin voin yhtään laukkua purkaa.
Niinpä vietin helteisen päivän imuroimalla, moppaamalla, pesemällä ja puunaamalla. Loppuiltapäivästä pääsin jo purkamaan ne muutamat laukut, jotka olin ajatellut saada mukanani takaisin Tampereelle. Loput jäivät odottamaan lauantaita. Aika yksinkertaisesti loppui kesken.
Syksyllä me jätimme jälkeemme asunnon, joka oli vielä lähtömme jälkeen siivottu tahrattomaksi ja tuoksuvaksi. Jääkaappi, uunit, liesi ja roskiskaappi kiiltelivät varmasti puhtauttaan - toisin kuin nyt. Pyyhkiessäni jääkaapin pohjalta jo limaiseksi seisonutta vettä ja kuuratessani törkeään kuntoon päästettyä roskiskaappia mietin vain, että näin ne puhtauskäsitykset taitavat vaihdella. Naiivisti olin kuvitellut, että asuntomme jätettäisiin ilman muuta samanlaiseen - tai edes lähes saman tyyliseen - kuntoon, kuin missä sen luovutimme. Ja kun olin Colchesteriinkin tilannut siivoojat kuuraamaan talon lähtömme jälkeen, niin jotenkin vain kuvittelin asian olevan täälläkin itsestään selvä.
No eihän se tietystikään ole. Ja jos olisin yhtään arvannut, niin olisin tilannut Espooseenkin meille siivoojat. Torstaina oli kuitenkin liian myöhäistä, joten ei auttanut kuin tarttua toimeen itse.
Säästimme kuitenkin piiiiiitkän pennin siinä, että asunnossamme oli vuokralainen tämän talven. Ja se penni on reilusti pidempi kuin minun torstaina moneen kertaan katkaisema pinnani.
Onneksi menin - ilman lapsia - katsomaan asuntoa. Ja onneksi minulla oli aikaa jäädä Espooseen aika monta tuntia pidempään, kuin olin alunperin ajatellut. Koska kun iltaseitsemältä painoin kodin oven kiinni, ei se enää tuntunutkaan niin mahdottomalta tuoda seuraavalla kerralla koko perhettä mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti