Tämä talo on tyhjempi nyt...

... kun sä lähdit Tampereelle, etkä takaisin tullut.

 

 

 

Kuudelta aamulla painoin oven kiinni ja kiipesin täpötäyteen lastattuun pikkubussiin. Valuessamme katua pitkin kohti ensimmäistä mutkaa vilkaisin ulos: naapurin ikkunasta kurkkasi kaksi unista päätä; A ja P olivat heränneet vilkuttamaan meille vielä heipat.

Silloin tuli ensimmäiset kyyneleet.

Automatkaan oli varattu melkein 2½ tuntia. Kuljetusfirman mukaan aikaa olisi ollut syytä varata 110 minuuttia, me olimme ottaneet vielä puolisen tuntia lisävaraa. Siis siihen, että olisimme kentällä kaksi tuntia ennen lennon lähtöä.
Lontoon kehätie M25 oli kuitenkin pitkän viikonlopun ja monen aurinkoisen päivän jälkeen tulleen sateen takia(ko?) aivan tukossa. Ennen lähes jokaista liittymää liikenne puuroutui ja mateli, pariin otteeseen jopa pysähtyi. Matkaan kului lopulta ajatellun kahden tunnin sijaan yli kolme. Olimme Heathrowlla puoli tuntia ennen check-inin sulkeutumista.
Sen vuoksi jouduimme jättämään suunnittelemamme aamiaisen väliin (onneksi olin pakannut automatkalle riittävästi eväitä) ja lopulta kiiruhdimme turvatarkastuksesta suoraan portille. Portilla ehdimme juuri etsiä istumapaikat, mutta emme edes istahtaneet vielä, kun meidät jo haettiin koneeseen (lapsiperhe-etuja). Olimme ensimmäisinä koneessa ja penkkiin istuessani alkoi naurattaa: aina aiemmin kun olen matkustanut lentokoneella, kentällä on ehtinyt oleskella ja maleksia melkein kyllästymiseen saakka. Nyt kipitimme suoraan autosta baggage-dropin kautta turvatarkastukseen ja siitä koneeseen. Ilman sen kummempia pysähdyksiä tai odotuksia. Hyvin optimoitua, mutta olisihan sitä rauhallisemminkin voinut ottaa.

Lento meni hyvin; kumpikaan lapsista ei nukkunut (paitsi molemmat nukahtivat laskeutumisen aikana) eikä juuri syönytkään. Sitä herkullista BBQ-kana-kolmioleipää, joka meille tarjoiltiin (mistä MINÄ kyllä tykkäsin, luonnollisesti). Koneessa oli kuuma ja vettä sekä mehua kului. Appivanhempien tarjoama matkaseura osoittautui nopeasti kullanarvoiseksi lasten vuorotellen kivutessa selkänojan yli mummon tai ukin syliä täyttämään.

Helsinkiin  laskeuduimme aikataulussa, koneelta meidät kuljetettiin bussilla terminaaliin ja kävelemästä kieltäytyneet lapset saivat nopeasti hien pintaan helteisessä Helsingissä. Kun lapsen (á n. 12kg) lisäksi kannettavana on käsilaukku, kasa takkeja ja perässä keikkuu vielä täyteen pakattu trolley, niin nopeasti siinä tällainen rapakuntoinen hengästyy. Onneksi kentän lastenratasparkki tuli melko nopeasti vastaan ja pääsimme seuraavan haasteen pariin: passintarkastuksen jälkeen, kv-alueella, tuli hyvin nopeasti selväksi, että pian kentältä on nousemassa jokin (tai jotkin) Aasian lento. Pieniä japanilaisia - tai korealaisia tai kiinalaisia - oli käytävät pullollaan; harhailemassa, haahuilemassa, ihmettelemässä ja osoittelemassa. Samalla kaiuttimista kuului: "Viimeinen kuulutus lennolle AYxxx Tampereelle...", jolloin O katosi väkijoukkoon rattaiden ja neidin kanssa kuin raketti ja minä taiteilin juniorin kanssa perässä. Trolleyt olimme ulkoistaneet appivanhemmille, joilla siis tungoksessa oli luotsattavanaan kaksi perässä vedettävää lentolaukkua kummallakin. Lisäksi perästä kuului appiukon lähes jatkuva jupina siitä, miten tärkeää olisi nyt kuitenkin pysähtyä Oak Barreliin juomaan Guinness - kun se kuulemma kuuluu asiaan - eikä meillä nyt NIIN kiire voi olla.
Pääsimme portille ja ehdimme koneeseen, hiki otsalla ja jupinan jatkuessa. Lisämurinaa appiukossa kirvoitti se, että meidät koneelle vievä bussi seisoi portilla vielä kymmenisen minuuttia meidän bussiin (viimeisinä, kylläkin) kiiruhtamisen jälkeen.

Lento Tampereelle oli ihanan lyhyt ja nopea - ja ehdottoman oikea ratkaisu tämän välin siirtymään tällaisen päivän ja tämän kokoonpanon kanssa. Pirkkalassa meillä oli pikkubussi odottamassa, jolla pääsimme sujuvasti (ja Kotipizzan kautta) perille.
Kotimaa näytti heti parastaan ja siirtymä Englannin lohduttoman harmaasta vesisateesta Tampereen helteiseen kesäiltaan oli mieluisa. Pyhäjärven pinta tyyntyi iltaa kohti ja matkasta väsynyt paluumuuttaja pääsi päivän päätteeksi eroon vielä talviturkistaankin. Suomi, sauna ja keväinen ilta - siinä on suomalaisen hyvä olla.