30.5.2013

Oi Suomi.

Me ollaan Suomessa. Anoppilassa Tampereella. Matkakertomus tulee tänne heti - ruuhkineen, lähtötohinoineen ja otsan hikihelmineen - kun tältä kotimaan säädöltä vaan ehdin. Täällä kun on reilussa 36 tunnissa ehditty jo saunoa (kahdesti), heittää talviturkki, käydä kampaajalla, juhlia isoja synttäreitä (85 ja 50v.), käydä Citymarketissa, Tokmannilla ja Prismassa (yllättävä elämys melkein 9kk tauon jälkeen! Paitsi Tokmanni), nukkua yksi yö sikeästi ja toinen keveästi ja nauttia aivan mielettömistä kesäsäistä.

Tunnin päästä lähden anopin kanssa kohti Espoota. Anoppi menee töihin, minä kotiin; roudamaan, järjestämään ja ennen kaikkea katsomaan, että koti on yhä siellä minne se syyskuun kahdestoista 2012 jätettiin. Illaksi ajan takaisin tänne, meidän omalla keltaisella autolla, joka sekin palaa samalla perheensä pariin oltuaan talven siskollani hoidossa.

Matkakertomus siis tulee, kunhan sen kirjoittamiselle löytyy aikaa. Halusin vaan täälläkin kertoa, että Suomessa ollaan. Safe'n'sound. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti