Englannin talvi on tänä vuonna ollut pitkä. Pidempi kuin moni sukupolviin edes muistaa. Harvoin on kuulemma lunta enää maaliskuussa satanut, saatikaan sitten ihan kahta päivää ja tosissaan. No, viime viikonloppuna satoi (kuulemma). Ja lämpötilat laahaavat yhä pahasti "tavallista" perässä. Naapurin A muisteli, että viime vuonna heillä oli ystäviä Unkarista käymässä tässä kellojensiirtoviikonloppuna ja heillä on sieltä kuvia t-paita-piknikeistä ja talvenvalkoisista shortsisääristä. Tulevana viikonloppuna, kun kelloja siirretään sunnuntaina aamuyöllä, mietin korkeintaan, että voinkohan laittaa lasten toppavaatteet jo seuraavana sunnuntaina Suomeen palaavien vanhempieni mukaan, vai vieläkö niitä täälläkin tarvitaan.
Se säästä.
Boileriremontin ja Suomen vierailun jälkeen elämä on palannut urilleen. Arkeenpaluun helpottamiseksi O oli ilmoittautunut alkuviikoksi kurssille Lontooseen, joten pääsin suoraan palaamaan hieman pidennettyyn yksinhoitopäivään ja kaiken tavallisen taas itsekseen huoltamiseen. Oikeastihan O oli maanantaina ja tiistaina töissä "normaalin" työpäivän verran, minä nyt olen vaan tottunut tähän luksuselämään, jossa lasten isä tulee kotiin yleensä puoli viiteen mennessä. Lähdettyään aamulla siis joskus kahdeksan jälkeen...
Lasten kanssa olemme palanneet arkeen sutjakkaasti: maanantaina olimme tuossa meidän peruskerhossamme, tiistaiaamun leikimme naapurissa F:n kanssa, eilen busseilimme itsemme lähiöön kerhoilemaan S:n ja tyttöjen kanssa ja tänään pääsimme pitkästä aikaa omaan puistoomme viihtymään. Tai olimme puistossa jo eilen iltapäivällä, sää kun äityi kerrassaan keväiseksi ja bussi-kerho-bussi-kotilounas-päiväunet-yhdistelmä ei vaan tehnyt oikeutta sille auringonpaisteelle ja pirteydelle.
Lumen mukana on siis mennyt talvi ja iso osa kevättäkin. Taakse on jäänyt myös kevään piristysreissut ja vapaat, edessä on toivottavasti ihanaa kevät- ja kesäkeliä, Suomeen paluun järjestelyä ja muutamia kivoja vieraitakin. Kahden kuukauden päästä tähän aikaan istumme koneessa Helsingistä Tampereelle (toivottavasti siis) ja silloin Englannin talvi on enää muisto vain. Nyt meillä on tätä elämää täällä jäljellä se 8,5 viikkoa, josta olisi tarkoitus ottaa se viimeinenkin rippunen irti. Vähiin se käy ennen kuin loppuu, sano.
28.3.2013
26.3.2013
Kun kuitenkin kysytään.
Suomen reissu, äidin vapaa viikonloppu, meni hyvin. Ei sinne nukkumaan lähdetty, joten nukkumisen sijaan naurettiin, kehiteltiin huonoja läppiä, vaihdettiin kuulumisia, syötiin blinejä, ajettiin bussilla, brunsseiltiin äitikollegojen kanssa ja halattiin ystäviä. Kävin myös sairaalassa toipuvaa läheistä katsomassa ja hakemassa asenneoppia elämään.
Torstaista on kaksi kuukautta siihen, että astun taas jalkani Suomeen. Se aika on lyhyt, henkäys vain tässä elämässä. Sitä ennen on vielä elettävä tätä Englannin talvea (joka vaan jatkuu ja jatkuu...), every day to the fullest.
Torstaista on kaksi kuukautta siihen, että astun taas jalkani Suomeen. Se aika on lyhyt, henkäys vain tässä elämässä. Sitä ennen on vielä elettävä tätä Englannin talvea (joka vaan jatkuu ja jatkuu...), every day to the fullest.
25.3.2013
Perhelegenda
Edellisessä kirjoitelmassa mainitsin, että vuokraisäntä oli lopulta kyllästynyt Andyn vätystelyyn ja vaihtanut remonttifirmaa. Perjantaina saan lentokentälle O:lta viestin, että tämä uusi tyyppi, Paul, on jo tulossa paikalle ja he jäivät sen vuoksi lasten kanssa meidän etupihallemme leikkimään (kaikki, jotka ovat meillä käyneet, tietävät että tuo "piha" on 3x1,5m rikkaruoho-betonilaatta-eleganssi eikä mitenkään pursua virikkeitä tai tekemistä).
Paul oli töissä perjantain ja lauantain. Kun palasin kotiin eilen illalla lastenhuone oli puolillaan työkaluja ja boileriremonttitavaraa, mutta kotona yhä kylmä. Uusi boileri hohteli jo paikallaan, mutta viimeiset silaukset puuttuivat. Tänään Paul saapui töihin aamutuimaan, tarttui työhön ja kun palasimme lasten kanssa kerhosta, ihmettelin, että mikä tuossa eteisessä hohkaa.
Patteri. Patteri oli kuuma ja hohkasi lämpöä.
Paul touhusi täällä vielä iltapäivän, mutta lähtiessään hieman ennen neljää hän jätti meidät tänne lämpimän veden ja toimivien pattereiden ääreen, Gas Safety Certificaten kanssa. Irrottipa siinä iltapäivän kuluessa myös tuon kyseenalaisena pitämäni kaasutakkaviritelmän kaasuverkosta. Ei tarvitsen senkään suhteen enää olla huolissaan.
Täällä siis kaikki hyvin taas; hanat ja patterit toimivat ja lapset pääsivät omaan kylpyhuoneeseen, omaan kylpyammeeseen pitkästä aikaa. Nyt tätä voi vihdoin alkaa suolaamaan sellaiseksi perhelegendaksi, joka tästä ehkä väkisinkin tulee. Kuten meidän äiti sanoisi: "NoJoo, eihän se nyt IHAN niin mennyt - mutta se on paljon parempi juttu näin!"
Paul oli töissä perjantain ja lauantain. Kun palasin kotiin eilen illalla lastenhuone oli puolillaan työkaluja ja boileriremonttitavaraa, mutta kotona yhä kylmä. Uusi boileri hohteli jo paikallaan, mutta viimeiset silaukset puuttuivat. Tänään Paul saapui töihin aamutuimaan, tarttui työhön ja kun palasimme lasten kanssa kerhosta, ihmettelin, että mikä tuossa eteisessä hohkaa.
Patteri. Patteri oli kuuma ja hohkasi lämpöä.
Paul touhusi täällä vielä iltapäivän, mutta lähtiessään hieman ennen neljää hän jätti meidät tänne lämpimän veden ja toimivien pattereiden ääreen, Gas Safety Certificaten kanssa. Irrottipa siinä iltapäivän kuluessa myös tuon kyseenalaisena pitämäni kaasutakkaviritelmän kaasuverkosta. Ei tarvitsen senkään suhteen enää olla huolissaan.
Täällä siis kaikki hyvin taas; hanat ja patterit toimivat ja lapset pääsivät omaan kylpyhuoneeseen, omaan kylpyammeeseen pitkästä aikaa. Nyt tätä voi vihdoin alkaa suolaamaan sellaiseksi perhelegendaksi, joka tästä ehkä väkisinkin tulee. Kuten meidän äiti sanoisi: "NoJoo, eihän se nyt IHAN niin mennyt - mutta se on paljon parempi juttu näin!"
21.3.2013
Kaikki järjestyy.
Check-in huomiselle Helsingin-lennolle on tehty, päivällis-lasagne tuli juuri uunista, vieraat lähtivät vielä tuliaisostoksille, puolivalmis matkalaukku odottaa lähtijää, lapset laskevat liukumäkeä minun päälläni ja minä kirjoitan blogia.
Vuokraisäntä ilmoitti, että remonttifirma vaihtuu. Hanoista tulee yhä jääkylmää vettä.
Leikattu läheinen toipuu hyvin.
Kaikki kyllä järjestyy.
Vuokraisäntä ilmoitti, että remonttifirma vaihtuu. Hanoista tulee yhä jääkylmää vettä.
Leikattu läheinen toipuu hyvin.
Kaikki kyllä järjestyy.
20.3.2013
Elämän ketju.
Lauantai:
Lontoossa. Aamulla junaan, kädessä ISO latte ja seurana vain minä. Perillä kaupoille, kassalle mukana neljät farkut, kaksi bleiseriä, kengät, mekko, vyö, sukkia ja tuliaisia, loppusumma alle £100.
Lounas opiskelukavereiden kanssa. Naurua, niin että meinaa tulla kyyneliä. Ja paljon tikkuja silmiin kaiken sen vanhan muistelusta. Kotimatkalla junassa on yhä nauru mahanpohjassa ja olo yksiselitteisen onnellinen.
Sunnuntai:
Illalla vuokraisännältä on tullut maili, jossa kerrotaan myös että korjausmies-Andy (joka ei tähänkään mennessä ollut vielä soittanut meille takaisin) tulee aloittamaan töitä "tomorrow mid-afternoon". Jes! Vihdoin JOTAIN tapahtuu.
Maanantai:
Olemme aamulla naapurin puistossa seuranamme A ja F. Aurinko lämmittää ja meillä kaikilla on tosi mukavaa. Tytöt halaavat niin, että kaatuvat kosteaan maahan. Kaikki nauravat.
Iltapäivää päivystän ikkunassa ettei Andy herätä päiväunia nukkuvia lapsia ovikellolla. Lapset heräävät, ketään ei näy. Päivälliseksi laitan risoton sijaan jotain-mitä-pakkasesta-löytyy, kun odottelu on häirinnyt ruoanlaiton aloitusta eikä risoton sekoitteluun enää olisi aikaa.
Päivällisen jälkeen tartun taas puhelimeen:
"You're my next call. I'll come to your house next."
...
Ya right, miehelle tuli samalla myös yllätyksenä, että meillä on täällä lapsia ja että meillä ei ole 12 päivään ollut lämmintä vettä. Mies kuitenkin ilmestyi paikalle. Noin kello 18.30. Kävi katsomassa paikkoja ja selvitti sen seitsemän haastetta, mitä tässä työssä on. Ja että hänen NYT vielä täytyy saada talon omistajalta lupa siihen-ja-tähän. Aikoi laittaa mailin Jenkkeihin HUOMENNA. Mutta TÄNÄÄN korjasi kuitenkin meidän lämminvesivaraajamme sähkölämmityksen. Joka ei tietenkään, korjauksesta huolimatta, toimi.
Illemmalla saapuivat T ja m. Urheat matkaajat, jotka uhmaavat olosuhteita ja hankkivat elämyksiä.
Tiistai:
Aamulla lähetän korjausmies-Andylle tekstarin toimimattomasta vedenlämmityksestä. Hän lupaa "pop by as soon as I have a min". (Sitä minuuttia ei ole nyt kahteen päivään vielä löytynyt.) Illalla käymme, vierainemme, naapurissa iltapesulla.
Keskiviikko:
Korjausmies-Andy lupasi pitää meidät nyt cc:nä vuokraisännälle menevissä maileissa. Yhtäkään mailia emme olleet vieläkään nähneet, joten O laittoi itse viestiä Jenkkeihin ja kaikkeen tähän kyllästyneenä jo mainitsi vähän puuttuvasta gas safety certificatesta ja sen laittomuudesta. Vuokraisäntään tuli ensimmäistä kertaa näinä kolmena viikkona edes pilkahdus eloa ja asia nytkähti eteenpäin: jos Andy ei nyt saa sitä mailiakaan laitettua TÄNÄÄN, niin urakka siirretään toiselle firmalle.
Katsotaan nyt, mitä tapahtuu. Joudun kyllä melkoisella varmuudella jättämään perheeni Englantiin ilman lämmitystä tai lämmintä vettä. Ei olisi uskonut vielä kaksi viikkoa sitten. Onneksi naapurista löytyy tukiasema, johon nojata - niin täällä kuin Suomestakin käsin.
Kaiken tämän rinnalla on kulkenut huoli Suomessa tänään leikatun läheisen voinnista. Meillä on täällä kuitenkin kaikki, isossa kuvassa, kunnossa. Lämpöä saa läheisyydestä ja elämää on kylmässäkin vedessä. Pienistä jutuista, onnen siruista, on elämän ketju rakennettu. Leikkaus on nyt tehty ja seuraavat vaiheet tiedossa. Pienin askelin mennään, isolla joukolla ja yhtä jalkaa. Ajatus on siis jo Suomessa vaikka lennon lähtöön on vielä 36 tuntia.
Lontoossa. Aamulla junaan, kädessä ISO latte ja seurana vain minä. Perillä kaupoille, kassalle mukana neljät farkut, kaksi bleiseriä, kengät, mekko, vyö, sukkia ja tuliaisia, loppusumma alle £100.
Lounas opiskelukavereiden kanssa. Naurua, niin että meinaa tulla kyyneliä. Ja paljon tikkuja silmiin kaiken sen vanhan muistelusta. Kotimatkalla junassa on yhä nauru mahanpohjassa ja olo yksiselitteisen onnellinen.
Sunnuntai:
Illalla vuokraisännältä on tullut maili, jossa kerrotaan myös että korjausmies-Andy (joka ei tähänkään mennessä ollut vielä soittanut meille takaisin) tulee aloittamaan töitä "tomorrow mid-afternoon". Jes! Vihdoin JOTAIN tapahtuu.
Maanantai:
Olemme aamulla naapurin puistossa seuranamme A ja F. Aurinko lämmittää ja meillä kaikilla on tosi mukavaa. Tytöt halaavat niin, että kaatuvat kosteaan maahan. Kaikki nauravat.
Iltapäivää päivystän ikkunassa ettei Andy herätä päiväunia nukkuvia lapsia ovikellolla. Lapset heräävät, ketään ei näy. Päivälliseksi laitan risoton sijaan jotain-mitä-pakkasesta-löytyy, kun odottelu on häirinnyt ruoanlaiton aloitusta eikä risoton sekoitteluun enää olisi aikaa.
Päivällisen jälkeen tartun taas puhelimeen:
"You're my next call. I'll come to your house next."
...
Ya right, miehelle tuli samalla myös yllätyksenä, että meillä on täällä lapsia ja että meillä ei ole 12 päivään ollut lämmintä vettä. Mies kuitenkin ilmestyi paikalle. Noin kello 18.30. Kävi katsomassa paikkoja ja selvitti sen seitsemän haastetta, mitä tässä työssä on. Ja että hänen NYT vielä täytyy saada talon omistajalta lupa siihen-ja-tähän. Aikoi laittaa mailin Jenkkeihin HUOMENNA. Mutta TÄNÄÄN korjasi kuitenkin meidän lämminvesivaraajamme sähkölämmityksen. Joka ei tietenkään, korjauksesta huolimatta, toimi.
Illemmalla saapuivat T ja m. Urheat matkaajat, jotka uhmaavat olosuhteita ja hankkivat elämyksiä.
Tiistai:
Aamulla lähetän korjausmies-Andylle tekstarin toimimattomasta vedenlämmityksestä. Hän lupaa "pop by as soon as I have a min". (Sitä minuuttia ei ole nyt kahteen päivään vielä löytynyt.) Illalla käymme, vierainemme, naapurissa iltapesulla.
Keskiviikko:
Korjausmies-Andy lupasi pitää meidät nyt cc:nä vuokraisännälle menevissä maileissa. Yhtäkään mailia emme olleet vieläkään nähneet, joten O laittoi itse viestiä Jenkkeihin ja kaikkeen tähän kyllästyneenä jo mainitsi vähän puuttuvasta gas safety certificatesta ja sen laittomuudesta. Vuokraisäntään tuli ensimmäistä kertaa näinä kolmena viikkona edes pilkahdus eloa ja asia nytkähti eteenpäin: jos Andy ei nyt saa sitä mailiakaan laitettua TÄNÄÄN, niin urakka siirretään toiselle firmalle.
Katsotaan nyt, mitä tapahtuu. Joudun kyllä melkoisella varmuudella jättämään perheeni Englantiin ilman lämmitystä tai lämmintä vettä. Ei olisi uskonut vielä kaksi viikkoa sitten. Onneksi naapurista löytyy tukiasema, johon nojata - niin täällä kuin Suomestakin käsin.
Kaiken tämän rinnalla on kulkenut huoli Suomessa tänään leikatun läheisen voinnista. Meillä on täällä kuitenkin kaikki, isossa kuvassa, kunnossa. Lämpöä saa läheisyydestä ja elämää on kylmässäkin vedessä. Pienistä jutuista, onnen siruista, on elämän ketju rakennettu. Leikkaus on nyt tehty ja seuraavat vaiheet tiedossa. Pienin askelin mennään, isolla joukolla ja yhtä jalkaa. Ajatus on siis jo Suomessa vaikka lennon lähtöön on vielä 36 tuntia.
15.3.2013
Hyviä ja huonoja uutisia
Tilanne täällä yhä sama: ei tietoa koska tapahtuu, mutta joskus tämän vuoden aikana varmaankin jotain. Aamuisin olemme O:n kanssa peseytyneet mökkityyliin, eli tehneet liedellä lämmitetystä vedestä pesuvettä ja pesseet itsemme 14 asteisessa kylpyhuoneessa käyttäen apuna tiskisaaviamme ja pientä emalikasaria. Lapset ovat kylpeneet joka toinen ilta joko kotona tai naapurissa. Huoneet pysyvät asumislämpöisinä neljän lämmittimen voimin ja olot ovat ihan ookoo.
Henkisellä puolella tilanne jyrkkenee päivä päivältä: ärsyttää, kasvavassa määrin, kun ei ole tietoa siitä KOSKA tämä loppuu. Lisä-ärtymystä aiheuttaa se, että maanantaina meille on tulossa vieraita, joille olisi aika mukava tarjota hieman tätä mökkieksotiikkaa mukavammat oltavat. Varsinkin, kun vieraista toinen on vasta puolivuotias...
Toisesta kohdasta huolestuttaa se, että viikon päästä tähän aikaan minun pitäisi olla juuri laskeutunut Helsinkiin äiti-on-vähän-lomalla-viikonloppuani varten, ja olisi aika paljon huojentavampaa matkustaa niin, että täällä kotona asiat olisivat edes asuinolojen osalta normaalilla tasolla.
Ensi viikon vieraat ovat onneksi osoittaneet ihanaa sissihenkeä ja ovat tulossa vaikka tilanne olisi lähes mikä vaan. Eikä noita minunkaan lentojani olla perumassa (ei sillä, että voisikaan - ne kun on (tietysti?) ostettu halvimman mahdollisen mukaan, eli ei niissä mitään peruutusturvaa ole). Tiedän vaan, että voisin matkustaa mukavammalla mielellä lomalleni, jos kotioloista ei tarvitsisi stressata.
Hyvää tässä kaikessa on ollut se, että olemme lähentyneet naapurin perheen kanssa. Tälläkin viikolla olemme olleet monena aamuna leikkimässä puistossa ja kerhossa ja muuallakin naapurin A:n ja F:n kanssa - sen lisäksi, että olemme käyneet siellä myös iltakylvyissä ja suihkussa. A:n kanssa olemme ystävystyneet ja uskon vahvasti, että A ja P tulevat pysymään ystävinä myös meidän lähtömme jälkeen. Nyt jo olemme kutsuneet heitä vastavierailuille Suomeen, johon luotan heidän myös tarttuvan!
Lisäksi hieman meistä kauempana asuva S perheineen on tarjonnut apua ja toistuvasti sanonut, että olemme tervetulleita "evakuoitumaan" heillekin, jos tarve vaatii. Ihanaa, että näin puolen vuoden jälkeen meillä alkaa täälläkin olla turvaverkkoa ja ystäviä, joihin luottaa!
Korjausmies-Andy on taas tänään luvannut soittaa meille aikatauluista. Kahden päivän odottelun jälkeen soitin hänelle uudelleen, vain saadakseni tämän samankuuloisen lupauksen kuin keskiviikkonakin. Nyt en ehkä enää pidättele hengitystäni sitä puhelua odotellessa. Olisi vaan ihana kuulla KOSKA töihin nyt vihdoin päästäisiin. Rehellisesti sanoen minulle on se ja sama vaikka itse remonttiaika menisi viikkojenkin päähän, haluan vaan tietää, että KOSKA. Koska tämä loppuu ja voimme laittaa koko episodin historiankirjoihin.
Tiedän, että tätä vuotta muistellessamme tämä tulee olemaan yksi vahvimmista muistoista - olisi vaan mukavaa jo päästä painamaan tätä sinne muistojen puolelle. Pikkuhiljaa.
Hyvästä puolesta vielä se, että huomenna olen lähdössä päiväksi Lontooseen. Opiskelukavereistä pari asuu Lontoossa ja samasta porukasta yksi on tänään lentämässä sinne vierailulle. Huomenna olisi siis tarkoitus ensin ehkä hieman shoppailla (yksin) Oxford Streetilla ja sen jälkeen lounastaa vanhojen ystävien kanssa. Ihana, tarpeellinen breikki luvassa minulle. Illalla O puolestaan on kutsuttu työkaverinsa synttärijuhliin tänne Colchesterin yöhön, eli huomenna meillä molemmilla on mahdollisuus vähän irrottautua ja rentoutua hyvässä seurassa ja poissa kotoa. Näistä sitten rakennellaan sitä hopeareunusta tähän kaasupilveen.
Henkisellä puolella tilanne jyrkkenee päivä päivältä: ärsyttää, kasvavassa määrin, kun ei ole tietoa siitä KOSKA tämä loppuu. Lisä-ärtymystä aiheuttaa se, että maanantaina meille on tulossa vieraita, joille olisi aika mukava tarjota hieman tätä mökkieksotiikkaa mukavammat oltavat. Varsinkin, kun vieraista toinen on vasta puolivuotias...
Toisesta kohdasta huolestuttaa se, että viikon päästä tähän aikaan minun pitäisi olla juuri laskeutunut Helsinkiin äiti-on-vähän-lomalla-viikonloppuani varten, ja olisi aika paljon huojentavampaa matkustaa niin, että täällä kotona asiat olisivat edes asuinolojen osalta normaalilla tasolla.
Ensi viikon vieraat ovat onneksi osoittaneet ihanaa sissihenkeä ja ovat tulossa vaikka tilanne olisi lähes mikä vaan. Eikä noita minunkaan lentojani olla perumassa (ei sillä, että voisikaan - ne kun on (tietysti?) ostettu halvimman mahdollisen mukaan, eli ei niissä mitään peruutusturvaa ole). Tiedän vaan, että voisin matkustaa mukavammalla mielellä lomalleni, jos kotioloista ei tarvitsisi stressata.
Hyvää tässä kaikessa on ollut se, että olemme lähentyneet naapurin perheen kanssa. Tälläkin viikolla olemme olleet monena aamuna leikkimässä puistossa ja kerhossa ja muuallakin naapurin A:n ja F:n kanssa - sen lisäksi, että olemme käyneet siellä myös iltakylvyissä ja suihkussa. A:n kanssa olemme ystävystyneet ja uskon vahvasti, että A ja P tulevat pysymään ystävinä myös meidän lähtömme jälkeen. Nyt jo olemme kutsuneet heitä vastavierailuille Suomeen, johon luotan heidän myös tarttuvan!
Lisäksi hieman meistä kauempana asuva S perheineen on tarjonnut apua ja toistuvasti sanonut, että olemme tervetulleita "evakuoitumaan" heillekin, jos tarve vaatii. Ihanaa, että näin puolen vuoden jälkeen meillä alkaa täälläkin olla turvaverkkoa ja ystäviä, joihin luottaa!
Korjausmies-Andy on taas tänään luvannut soittaa meille aikatauluista. Kahden päivän odottelun jälkeen soitin hänelle uudelleen, vain saadakseni tämän samankuuloisen lupauksen kuin keskiviikkonakin. Nyt en ehkä enää pidättele hengitystäni sitä puhelua odotellessa. Olisi vaan ihana kuulla KOSKA töihin nyt vihdoin päästäisiin. Rehellisesti sanoen minulle on se ja sama vaikka itse remonttiaika menisi viikkojenkin päähän, haluan vaan tietää, että KOSKA. Koska tämä loppuu ja voimme laittaa koko episodin historiankirjoihin.
Tiedän, että tätä vuotta muistellessamme tämä tulee olemaan yksi vahvimmista muistoista - olisi vaan mukavaa jo päästä painamaan tätä sinne muistojen puolelle. Pikkuhiljaa.
Hyvästä puolesta vielä se, että huomenna olen lähdössä päiväksi Lontooseen. Opiskelukavereistä pari asuu Lontoossa ja samasta porukasta yksi on tänään lentämässä sinne vierailulle. Huomenna olisi siis tarkoitus ensin ehkä hieman shoppailla (yksin) Oxford Streetilla ja sen jälkeen lounastaa vanhojen ystävien kanssa. Ihana, tarpeellinen breikki luvassa minulle. Illalla O puolestaan on kutsuttu työkaverinsa synttärijuhliin tänne Colchesterin yöhön, eli huomenna meillä molemmilla on mahdollisuus vähän irrottautua ja rentoutua hyvässä seurassa ja poissa kotoa. Näistä sitten rakennellaan sitä hopeareunusta tähän kaasupilveen.
14.3.2013
Hiljaa kylmä tulee
Blogissa on ollut hiljaista, kun on tuntunut siltä, etten viitsi tänne joka päivä kirjoittaa, että yhä on lämmöt poissa ja vesi kylmää - eikä vieläkään tiedetä, mitä ja koska nyt tapahtuu. Onnea kun on kuuden aikavyöhykkeen päässä asuva vuokraisäntä, jolla selkeästi ei ole käsitystä siitä, millaista on elää kahden alle kolmevuotiaan kanssa ilman lämmintä vettä.
Viikonlopun aikana viestit kulkivat täältä Jenkkeihin ja takaisin teemalla "maanantaina iltapäivällä tiedämme, kuka ja koska tekee ja mitä". No, maanantai-iltapäivä tuli ja meni, viestiä kyllä kulki, mutta tyyliin "ihan kohta on selvää, mutta vielä tarvitsen vastauksia pariin kysymykseen". Tiistai-iltapäiväkin tuli ja meni, eikä kukaan tullut vieläkään hullua hurskaammaksi. Keskiviikkona alkoi olla selvää, KUKA tekee, mutta yhä aikataulu on auki kuin ladonovet joskus - ja silloin minä päätin tarttua puhelimeen. Tekijä kun oli tiedossa ja tilaus työstä tehty, niin aikataulukyselyt varmasti voisimme jo itse hoitaa. Sainkin tekijän kiinni ja hän ystävällisesti lupasi palata asiaan heti kun varmuudella tietäisi, miten saisi kalenteriaan tyhjennettyä. Sanoi tietävänsä sen, kun palaa toimistolleen ja näkee, mitä töitään voisi sieltä perua ja/tai siirtää tämän meidän - hänenkin mielestään - kiireellisen (ja hänelle varmasti tuottoisan) työn tieltä. Tyhmä suomalainen tietysti luuli, että asiaan palataan vielä keskiviikon aikana...
Nyt olemme siis yhä lämmöttömässä talossa. Ulkona sää on vaihdellut maanantain lumimyrskyn ja tiistain lumisen päivän jälkeen takaisin kevättä lupaavaan ilmaan - mutta sisälämmöissä tilanne ei juurikaan tunnu. O kävi tiistaina hakemassa vielä yhden lisälämmittimen kaupasta, jolla lastenhuone on nyt saatu öisin mukavan lämpimäksi lasten nukkua ilman yöllisiä peittelyheräämisiä.
Vesirintamalla olemme yhä naapurien kylpy- ja suihkulainaamon ja liedellä lämmitettyjen tiski-, pylly- ja aamupesuvesien varassa.
Ärtymystasolla olemme O:n kanssa menneet sopuisasti vuoroja vaihdellen: kun minua kiristää, niin O jaksaa olla positiivinen ja toisin päin. Viestinvaihto vuokraisännän suuntaan on pysynyt - hieman hammasta purren - asiallisella, mutta jatkuvasti viilenevällä linjalla. Olemme päättäneet, että kunhan korjausurakka nyt ensin saadaan käyntiin, niin sitten alamme oikeasti keskustella kompensaatiosta näiden lämmöttömien päivien osalta.
Vuokraisäntä tosin tarjosi jo meille vuokravapaata ilmaisasumista toukokuun puolivälistä eteenpäin. Mutta kuultuaan meidän jo maksaneen koko loppuajankin vuokrat muutti hän tarjoustaan niin, että voisimme asua täällä vielä kesäkuun puoliväliin ilmaiseksi. Mikä on tietysti täysin ***** tarjous: minulla alkaa työt Suomessa kesäkuun alusta, lennot kotiin on jo ostettu toukokuun viimeiselle viikolle eikä rehellisesti sanoen minua ainakaan kiinnosta yh-tään jäädä tänne enää pidemmäksi aikaa kuin mitä on suunniteltu. Niinpä vuokraisäntä saa kyllä kaivaa kuvettaan ja palauttaa meille VÄHINTÄÄN neljäsosan yhden kuun vuokrasta takaisin tulevan vuokravakuutemme päälle. Mutta se keskustelu alkaa sitten kun ensin nyt saamme taloon taas lämpöä ja lämmintä vettä.
Viikonlopun aikana viestit kulkivat täältä Jenkkeihin ja takaisin teemalla "maanantaina iltapäivällä tiedämme, kuka ja koska tekee ja mitä". No, maanantai-iltapäivä tuli ja meni, viestiä kyllä kulki, mutta tyyliin "ihan kohta on selvää, mutta vielä tarvitsen vastauksia pariin kysymykseen". Tiistai-iltapäiväkin tuli ja meni, eikä kukaan tullut vieläkään hullua hurskaammaksi. Keskiviikkona alkoi olla selvää, KUKA tekee, mutta yhä aikataulu on auki kuin ladonovet joskus - ja silloin minä päätin tarttua puhelimeen. Tekijä kun oli tiedossa ja tilaus työstä tehty, niin aikataulukyselyt varmasti voisimme jo itse hoitaa. Sainkin tekijän kiinni ja hän ystävällisesti lupasi palata asiaan heti kun varmuudella tietäisi, miten saisi kalenteriaan tyhjennettyä. Sanoi tietävänsä sen, kun palaa toimistolleen ja näkee, mitä töitään voisi sieltä perua ja/tai siirtää tämän meidän - hänenkin mielestään - kiireellisen (ja hänelle varmasti tuottoisan) työn tieltä. Tyhmä suomalainen tietysti luuli, että asiaan palataan vielä keskiviikon aikana...
Nyt olemme siis yhä lämmöttömässä talossa. Ulkona sää on vaihdellut maanantain lumimyrskyn ja tiistain lumisen päivän jälkeen takaisin kevättä lupaavaan ilmaan - mutta sisälämmöissä tilanne ei juurikaan tunnu. O kävi tiistaina hakemassa vielä yhden lisälämmittimen kaupasta, jolla lastenhuone on nyt saatu öisin mukavan lämpimäksi lasten nukkua ilman yöllisiä peittelyheräämisiä.
Vesirintamalla olemme yhä naapurien kylpy- ja suihkulainaamon ja liedellä lämmitettyjen tiski-, pylly- ja aamupesuvesien varassa.
Ärtymystasolla olemme O:n kanssa menneet sopuisasti vuoroja vaihdellen: kun minua kiristää, niin O jaksaa olla positiivinen ja toisin päin. Viestinvaihto vuokraisännän suuntaan on pysynyt - hieman hammasta purren - asiallisella, mutta jatkuvasti viilenevällä linjalla. Olemme päättäneet, että kunhan korjausurakka nyt ensin saadaan käyntiin, niin sitten alamme oikeasti keskustella kompensaatiosta näiden lämmöttömien päivien osalta.
Vuokraisäntä tosin tarjosi jo meille vuokravapaata ilmaisasumista toukokuun puolivälistä eteenpäin. Mutta kuultuaan meidän jo maksaneen koko loppuajankin vuokrat muutti hän tarjoustaan niin, että voisimme asua täällä vielä kesäkuun puoliväliin ilmaiseksi. Mikä on tietysti täysin ***** tarjous: minulla alkaa työt Suomessa kesäkuun alusta, lennot kotiin on jo ostettu toukokuun viimeiselle viikolle eikä rehellisesti sanoen minua ainakaan kiinnosta yh-tään jäädä tänne enää pidemmäksi aikaa kuin mitä on suunniteltu. Niinpä vuokraisäntä saa kyllä kaivaa kuvettaan ja palauttaa meille VÄHINTÄÄN neljäsosan yhden kuun vuokrasta takaisin tulevan vuokravakuutemme päälle. Mutta se keskustelu alkaa sitten kun ensin nyt saamme taloon taas lämpöä ja lämmintä vettä.
7.3.2013
Kaasua ja kylmiä kylpyjä.
Elämä kaasulämmitteisessä talossa alkoi puoli vuotta sitten. Kaapissa oli tämä...
... josta jo silloin olin vähän huolissani. Sininen liekki, joka aina syttyessään päästi pienen "pamauksen" - sellaisen, jonka kuuli yölläkin. O rauhoitteli; Englannin vuokrauslaki on sellainen, joka VAATII vuokranantajaa hankkimaan Gas Safety Certificaten, joten tottakai tämäkin on huollettu, tarkistettu ja sitä kautta turvallinen. Hyväksyin asian ja koitin rauhoittua sen kanssa. Kyllähän tässä on siihen jo totuttukin, tuon yllä olevan kuvan laitoin kuriositeettina mm. facebookiin, kun on se minusta vaan hurjan näköistä: "tulta" kaapissa, joka on makuuhuoneidemme "välissä". Mutta onhan se turvallinen, kun kerran ihan tavallista on.
Sunnuntaina sain Italiaan viestin: "Voisitko laittaa A:lle (naapuri) mun puolesta viestin et kaikki hyvin ja kiitos avusta. Huomasin et mulla ei ole A:n numeroa. Täällä oli vähän iltahässäkkää (kaasuvuotoepäily), mutta nyt kaikki hyvin. Selitän tarkemmin, kun puhutaan"
Olin juuri laittamassa neitiä unille, jonka jälkeen aloin kuumeisesti ottaa yhteyttä Englantiin. Ja laitoin tietysti A:lle viestin - ilman että tiesin tarkemmin, mitä oli tapahtunut.
A vastasi ennen kuin sain O:n kiinni: pojat olivat menneet alkuillasta sinne "evakkoon", kun O oli alkanut haistella olohuoneessa, että haiseeko täällä kaasu. Ja kun oli epäillyt, niin soitti kaasuyhtiön kuuman linjaan ja sai käskyn evakuoitua välittömästi. Silloin siis menivät naapuriin. (Onneksi naapurissa on nykyään tuttuja, joiden luo mennä!)
Kaasuyhtiöstä oli puolessa tunnissa tullut paikalle mies, joka oli katkaissut kaasun ja tarkistanut tilanteen: väärä hälytys.
Mutta.
Boileria ei enää saatukaan takaisin käyntiin. Erittäin ystävällinen ja palvelualtis kaasumies oli perunut seuraavia keikkojaankin kun jäi tänne yrittämään boilerin käynnistystä; ilman tulosta. Lähtiessään tämä palvelualan superammattilainen oli lahjoittanut O:lle toisen lämpöpuhaltimen, nyt kun oli pojilla edessä yö ilman lämmitystä.
Seuraavana aamuna O oli saanut parin turhan yrityksen jälkeen samalle iltapäivälle huoltomiehen, joka lopulta saapuessaan oli vaihtanut boilerin sytyttimen ja kaikki oli oletettavasti kunnossa.
Kunnes.
Iltakylvyn aikaan O oli alkanut haistella, että nyt on kyllä sen verran tämäkkä kaasunhaju kylpyhuoneessa saakka, että ei taida uskaltaa nukuttaa puolitoistavuotiasta siinä boilerin kyljessä. Niinpä käsi oli käynyt taas kaasun sulkuhanalla ja poikien yöleiri siirretty alakerran vierashuoneeseen: mahdollisimman kauas yläkerrassa sijaitsevasta boilerista ja nyt aika raskaaksi käyneestä kaasunhajusta. Seuraavana aamuna, tiistaina, oli otettu uusi puhelu boilerin huoltaneeseen yhtiöön, josta ei voitu luvata henkilöstöä paikalle ennen keskiviikon iltapäivää.
Tässä vaiheessa me palasimmekin jo neidin kanssa kotiin. Kaasuttomaan, lämmöttömään, mutta turvallisemman tuntuiseen ja hajuiseen kotiin. Alkuillasta laitoimme taas kaasun päälle ja sain itsekin huomata, että tunnin parin jälkeen yläkerrassa oli kyllä jo ihan epäilyksetön kaasunhaju. Niinpä yöksi kaasuhana meni taas kiinni, lämpöpuhaltimet töihin makuuhuoneisiin ja me kaasuttomiin ja rauhallisiin yöuniin viileneviin huoneisiin.
Keskiviikkona huoltomiehen oli määrä tulla välillä 12-16. Noin 15.45 ovelle vihdoin ilmestyi mieskaksikko, joka tervehdykset mutistuaan paineli yläkertaan boilerin kimppuun. Hetken kuluttua kävi ilmi, että vuoto on. Itseasiassa kaksi, joista toinen on ilmeisesti ollut siellä koko ajan ja vuotanut kaasua. Mutta vain silloin, kun poltin on ollut päällä. Mutta vuotanut kuitenkin. Ja toinen, tämä, josta vihdoin tuli selvä haju koko yläkertaan, on ilmeisesti syntynyt tämän nyt sunnuntaina käynnistyneen tapahtumaketjun aikana. Eivät ainakaan myöntäneet, että heidän miehensä sen olisi tehnyt, mutta epäilen vahvasti näin olevan.
Lisäksi boileria ei ilmeisesti oltu huollettu herranaikoihin ja se oli kohtuullisen luokattomassa kunnossa. Sen lisäksi, siis, että se on ikuvanha ja sellaista mallia, että siihen olisi mahdotonta - tai ainakin hyvin hankalaa - löytää mitään varaosia.
Ilmeisesti siis vuokraisännällämme EI ole esittää sitä lain vaatimaa Gas Safety Certificatea...
Näin ollen boilerimme luokiteltiin nimikkeen "immediately dangerous" alle ja miehet pyysivät lupaa kytkeä laitteen heti irti kaasuverkosta. Mitä siihen nyt voi sanoa; ei käy, kun ulkona on alkanut taas sää viiletä ja meillä on lapsia talossa? Tänne siis jäätiin, kylmenevään taloon ilman lämmitystä tai lämmintä vettä. Tällainen tarra on nyt boilerin kyljessä.
Ensimmäinen ajatus oli: nyt lentoliput ja suoraan takaisin Suomeen. Voisimme varmasti asustella minun vanhemmillani Keski-Suomessa siihen saakka, että oma asuntomme vapautuisi siinä nyt asuvalta vuokralaiselta. Pakkaisimme nyt niin paljon kuin ehtisimme ja saisimme mukaan mahtumaan, O voisi kevään mittaan tulla käymään pariin otteeseen hakemaan loppuja tavaroita ja siivoamaan talon.
Ongelmina olisi kuitenkin nyt jo sovitut tänne tulevat vieraat ja ennen kaikkea O:n työkomennuksen pituus: O ei ole nyt maksanut veroja Suomeen, koska on olemassa täällä yli puoli vuotta (tai 183 päivää). Tämä raja tulee täyteen ensi viikon torstaina, 14.3. Alkushokin jälkeen päätimmekin, että ainankin sinne saakka olisimme sitten vaikka lämmöttä ja ilman lämmintä vettä.
Keskiviikkona menimme naapuriin iltakylpyyn ja pikkuhiljaa mielikin alkoi rauhoittua. Ehkä tästä selvittäisiin sittenkin ihan täällä. Meillä on kolmen oven päässä apuja ja paikka, missä käydä kylvyssä ja suihkussa. Lisäksi illasta huomasimme, että lämminvesivaraajassamme on ilmeisesti sähkölämmitys. Ehkä siis saisimme kuitenkin lämmintä vettä. Ja sisätilojen lämmitys hoitui jo tuossa vaiheessa ihan riittävän hyvin olemassaolevien kolmen lämpöpuhaltimen voimin.
Eilen kuitenkin huomasimme, että eihän se sähkölämmityssysteemi toimikaan. Tietenkään. Eilisen kylpyvesi lämpeni siis näin:
Jatkon määrää nyt korjaussuunnitelma. TOIVOTTAVASTI vuokraisäntämme on saanut ainakin pari tarjousta jo täällä käyneiltä huoltofirmoilta. Ja TOIVOTTAVASTI uusi boileri päästäisiin asentamaan VIIMEISTÄÄN ensi viikon aikana. Tänne on nyt luvattu kylmenevää säätä, yöpakkasia ja ensi viikon alkuun jopa lumisadetta. Elämä lämmöttömässä talossa kahden taaperon kanssa on aika haastavaa, mutta ei toisaalta mitään, mihin Suomessa kesämökkeillyt ei olisi tottunut. Siellä kesämökillä vaan tulee yleensä vietettyä vain ehkä viikko tai kaksi kerrallaan. Vapaaehtoisesti. Ja siellä on rannassa sauna, jossa päivittäiset pesut saa hoidettua. Täällä tilanne on saunaton ja kesto toistaiseksi tuntematon. Tai no, paluulennot Suomeen on varattu toukokuun lopulle. Silloin nyt viimeistään päästään taas kunnollisiin olosuhteisiin.
Suhteeni tähän taloon on koko ajan ollut hieman skeptinen; on tietysti elämys asua tällaisessa autenttisessa englantilaisessa viipaleessa, mutta talon kunto on koetellut sietokykyni rajoja alusta saakka. Nuhjuiset matot, rapisevat seinärappaukset, kuluneet pinnat, kosteuttaan löyhkäävät kylpyhuoneet, alle hajoavat vessanpöntönrenkaat ja se komerossa paukkunut kaasupoltin. Nyt ollaan taas pidemmällä siellä "vihaan tätä"-alueella. On vaikeaa kutsua kodikseen taloa, jota yksinkertaisesti häpeää. Tänne ei kehtaa kutsua ketään, kun tämä on tällainen loukko. Varsinkaan siis paikallisia. Haluaisin olla ylpeä kodistamme, mutta täällä siihen en pysty. Sijainti on tässä talossa ainoa plussa. Ja viime kesänä asennetut tuplaikkunat, jotka nyt - naapurien valitettua niiden olevan epäsopivan näköiset tälle historialliselle asuinalueelle - joudutaan jossain vaiheessa kevättä tai kesää vaihtamaan takaisin yksilasisiin, puukehyksisiin ikkunoihin. Koko sen episodin kautta kaupungin tätä perinnealuetta ja rakennuksia valvova elin on nyt tehnyt linjauksen, että näihin taloihin saa jatkossa vaihtaa vain puukehyksisiä, YKSILAISISIA ikkunoita. Mahtaa valituksen aloittanutta naapuria NYT harmittaa.
Minä nauran (kuviteltuun) partaani, viimeistään sitten kun olemme matkalla takaisin Suomeen, triplaikkunoidemme takaamaan lämpöön.
... josta jo silloin olin vähän huolissani. Sininen liekki, joka aina syttyessään päästi pienen "pamauksen" - sellaisen, jonka kuuli yölläkin. O rauhoitteli; Englannin vuokrauslaki on sellainen, joka VAATII vuokranantajaa hankkimaan Gas Safety Certificaten, joten tottakai tämäkin on huollettu, tarkistettu ja sitä kautta turvallinen. Hyväksyin asian ja koitin rauhoittua sen kanssa. Kyllähän tässä on siihen jo totuttukin, tuon yllä olevan kuvan laitoin kuriositeettina mm. facebookiin, kun on se minusta vaan hurjan näköistä: "tulta" kaapissa, joka on makuuhuoneidemme "välissä". Mutta onhan se turvallinen, kun kerran ihan tavallista on.
Sunnuntaina sain Italiaan viestin: "Voisitko laittaa A:lle (naapuri) mun puolesta viestin et kaikki hyvin ja kiitos avusta. Huomasin et mulla ei ole A:n numeroa. Täällä oli vähän iltahässäkkää (kaasuvuotoepäily), mutta nyt kaikki hyvin. Selitän tarkemmin, kun puhutaan"
Olin juuri laittamassa neitiä unille, jonka jälkeen aloin kuumeisesti ottaa yhteyttä Englantiin. Ja laitoin tietysti A:lle viestin - ilman että tiesin tarkemmin, mitä oli tapahtunut.
A vastasi ennen kuin sain O:n kiinni: pojat olivat menneet alkuillasta sinne "evakkoon", kun O oli alkanut haistella olohuoneessa, että haiseeko täällä kaasu. Ja kun oli epäillyt, niin soitti kaasuyhtiön kuuman linjaan ja sai käskyn evakuoitua välittömästi. Silloin siis menivät naapuriin. (Onneksi naapurissa on nykyään tuttuja, joiden luo mennä!)
Kaasuyhtiöstä oli puolessa tunnissa tullut paikalle mies, joka oli katkaissut kaasun ja tarkistanut tilanteen: väärä hälytys.
Mutta.
Boileria ei enää saatukaan takaisin käyntiin. Erittäin ystävällinen ja palvelualtis kaasumies oli perunut seuraavia keikkojaankin kun jäi tänne yrittämään boilerin käynnistystä; ilman tulosta. Lähtiessään tämä palvelualan superammattilainen oli lahjoittanut O:lle toisen lämpöpuhaltimen, nyt kun oli pojilla edessä yö ilman lämmitystä.
Seuraavana aamuna O oli saanut parin turhan yrityksen jälkeen samalle iltapäivälle huoltomiehen, joka lopulta saapuessaan oli vaihtanut boilerin sytyttimen ja kaikki oli oletettavasti kunnossa.
Kunnes.
Iltakylvyn aikaan O oli alkanut haistella, että nyt on kyllä sen verran tämäkkä kaasunhaju kylpyhuoneessa saakka, että ei taida uskaltaa nukuttaa puolitoistavuotiasta siinä boilerin kyljessä. Niinpä käsi oli käynyt taas kaasun sulkuhanalla ja poikien yöleiri siirretty alakerran vierashuoneeseen: mahdollisimman kauas yläkerrassa sijaitsevasta boilerista ja nyt aika raskaaksi käyneestä kaasunhajusta. Seuraavana aamuna, tiistaina, oli otettu uusi puhelu boilerin huoltaneeseen yhtiöön, josta ei voitu luvata henkilöstöä paikalle ennen keskiviikon iltapäivää.
Tässä vaiheessa me palasimmekin jo neidin kanssa kotiin. Kaasuttomaan, lämmöttömään, mutta turvallisemman tuntuiseen ja hajuiseen kotiin. Alkuillasta laitoimme taas kaasun päälle ja sain itsekin huomata, että tunnin parin jälkeen yläkerrassa oli kyllä jo ihan epäilyksetön kaasunhaju. Niinpä yöksi kaasuhana meni taas kiinni, lämpöpuhaltimet töihin makuuhuoneisiin ja me kaasuttomiin ja rauhallisiin yöuniin viileneviin huoneisiin.
Keskiviikkona huoltomiehen oli määrä tulla välillä 12-16. Noin 15.45 ovelle vihdoin ilmestyi mieskaksikko, joka tervehdykset mutistuaan paineli yläkertaan boilerin kimppuun. Hetken kuluttua kävi ilmi, että vuoto on. Itseasiassa kaksi, joista toinen on ilmeisesti ollut siellä koko ajan ja vuotanut kaasua. Mutta vain silloin, kun poltin on ollut päällä. Mutta vuotanut kuitenkin. Ja toinen, tämä, josta vihdoin tuli selvä haju koko yläkertaan, on ilmeisesti syntynyt tämän nyt sunnuntaina käynnistyneen tapahtumaketjun aikana. Eivät ainakaan myöntäneet, että heidän miehensä sen olisi tehnyt, mutta epäilen vahvasti näin olevan.
Lisäksi boileria ei ilmeisesti oltu huollettu herranaikoihin ja se oli kohtuullisen luokattomassa kunnossa. Sen lisäksi, siis, että se on ikuvanha ja sellaista mallia, että siihen olisi mahdotonta - tai ainakin hyvin hankalaa - löytää mitään varaosia.
Ilmeisesti siis vuokraisännällämme EI ole esittää sitä lain vaatimaa Gas Safety Certificatea...
Näin ollen boilerimme luokiteltiin nimikkeen "immediately dangerous" alle ja miehet pyysivät lupaa kytkeä laitteen heti irti kaasuverkosta. Mitä siihen nyt voi sanoa; ei käy, kun ulkona on alkanut taas sää viiletä ja meillä on lapsia talossa? Tänne siis jäätiin, kylmenevään taloon ilman lämmitystä tai lämmintä vettä. Tällainen tarra on nyt boilerin kyljessä.
Ensimmäinen ajatus oli: nyt lentoliput ja suoraan takaisin Suomeen. Voisimme varmasti asustella minun vanhemmillani Keski-Suomessa siihen saakka, että oma asuntomme vapautuisi siinä nyt asuvalta vuokralaiselta. Pakkaisimme nyt niin paljon kuin ehtisimme ja saisimme mukaan mahtumaan, O voisi kevään mittaan tulla käymään pariin otteeseen hakemaan loppuja tavaroita ja siivoamaan talon.
Ongelmina olisi kuitenkin nyt jo sovitut tänne tulevat vieraat ja ennen kaikkea O:n työkomennuksen pituus: O ei ole nyt maksanut veroja Suomeen, koska on olemassa täällä yli puoli vuotta (tai 183 päivää). Tämä raja tulee täyteen ensi viikon torstaina, 14.3. Alkushokin jälkeen päätimmekin, että ainankin sinne saakka olisimme sitten vaikka lämmöttä ja ilman lämmintä vettä.
Keskiviikkona menimme naapuriin iltakylpyyn ja pikkuhiljaa mielikin alkoi rauhoittua. Ehkä tästä selvittäisiin sittenkin ihan täällä. Meillä on kolmen oven päässä apuja ja paikka, missä käydä kylvyssä ja suihkussa. Lisäksi illasta huomasimme, että lämminvesivaraajassamme on ilmeisesti sähkölämmitys. Ehkä siis saisimme kuitenkin lämmintä vettä. Ja sisätilojen lämmitys hoitui jo tuossa vaiheessa ihan riittävän hyvin olemassaolevien kolmen lämpöpuhaltimen voimin.
Eilen kuitenkin huomasimme, että eihän se sähkölämmityssysteemi toimikaan. Tietenkään. Eilisen kylpyvesi lämpeni siis näin:
Jatkon määrää nyt korjaussuunnitelma. TOIVOTTAVASTI vuokraisäntämme on saanut ainakin pari tarjousta jo täällä käyneiltä huoltofirmoilta. Ja TOIVOTTAVASTI uusi boileri päästäisiin asentamaan VIIMEISTÄÄN ensi viikon aikana. Tänne on nyt luvattu kylmenevää säätä, yöpakkasia ja ensi viikon alkuun jopa lumisadetta. Elämä lämmöttömässä talossa kahden taaperon kanssa on aika haastavaa, mutta ei toisaalta mitään, mihin Suomessa kesämökkeillyt ei olisi tottunut. Siellä kesämökillä vaan tulee yleensä vietettyä vain ehkä viikko tai kaksi kerrallaan. Vapaaehtoisesti. Ja siellä on rannassa sauna, jossa päivittäiset pesut saa hoidettua. Täällä tilanne on saunaton ja kesto toistaiseksi tuntematon. Tai no, paluulennot Suomeen on varattu toukokuun lopulle. Silloin nyt viimeistään päästään taas kunnollisiin olosuhteisiin.
Suhteeni tähän taloon on koko ajan ollut hieman skeptinen; on tietysti elämys asua tällaisessa autenttisessa englantilaisessa viipaleessa, mutta talon kunto on koetellut sietokykyni rajoja alusta saakka. Nuhjuiset matot, rapisevat seinärappaukset, kuluneet pinnat, kosteuttaan löyhkäävät kylpyhuoneet, alle hajoavat vessanpöntönrenkaat ja se komerossa paukkunut kaasupoltin. Nyt ollaan taas pidemmällä siellä "vihaan tätä"-alueella. On vaikeaa kutsua kodikseen taloa, jota yksinkertaisesti häpeää. Tänne ei kehtaa kutsua ketään, kun tämä on tällainen loukko. Varsinkaan siis paikallisia. Haluaisin olla ylpeä kodistamme, mutta täällä siihen en pysty. Sijainti on tässä talossa ainoa plussa. Ja viime kesänä asennetut tuplaikkunat, jotka nyt - naapurien valitettua niiden olevan epäsopivan näköiset tälle historialliselle asuinalueelle - joudutaan jossain vaiheessa kevättä tai kesää vaihtamaan takaisin yksilasisiin, puukehyksisiin ikkunoihin. Koko sen episodin kautta kaupungin tätä perinnealuetta ja rakennuksia valvova elin on nyt tehnyt linjauksen, että näihin taloihin saa jatkossa vaihtaa vain puukehyksisiä, YKSILAISISIA ikkunoita. Mahtaa valituksen aloittanutta naapuria NYT harmittaa.
Minä nauran (kuviteltuun) partaani, viimeistään sitten kun olemme matkalla takaisin Suomeen, triplaikkunoidemme takaamaan lämpöön.
4.3.2013
Terkkuja Italiasta!
Huomenna Varesen Azzatessa alkaa säätiedotuksen mukaan sataa. Samalla, kun meidän koneemme kohti Lutonia nousee Malpensan lentokentältä. Ihana tyttöjen loma on lopuillaan. Tässä pari tunnelmakuvaa reissusta; ekassa serkukset toissapäivänä lähdössä uimahallista ja toisessa serkukset tänään Sacre Montella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)