Se on ihme, mitä kunnon yöunet ihmiselle tekee. Eilisen, kohtuullisen horteisen ja hässäkkäisen päivän jälkeen, kaatui sänkyyn ja nukahti syvään mustaan silmänräpäyksessä. Kuopus huuteli neljän ja viiden välillä (kun kipulääkkeen teho lakkasi), latasimme uuden annoksen lääkettä ja otimme tuntia myöhemmin huoneeseemme tepsutelleen kaksveen myllertämään väliimme.
Havahduin seuraavan kerran siihen, että sain potkuja kaulaani: esikoinen nukkui pää isänsä rinnan päällä ja myllytti pienillä jaloillaan minua minkä kerkesi. Koitin varovaisesti kääntää tyttöä nukkumaan "oikein päin", mutta tuloksena oli kitinää ja vesilasipyyntö. Pyynnön eväämisen hyväksyttyään neiti kääntyi nukkumaan toisin päin: pää minun kyljelläni ja jalat isäänsä päin. Nukkui kuitenkin, kuten me kaikki muutkin. Ennen kahdeksaa, kun oli poikien heräämisaika, neiti nukkui vatsallaan, pää yhä kylkeni päällä ja kevyesti tuhisten. O:ta oli hieman naurattanut, asento kun näytti kuulemma kaikkea muuta kuin mukavalta. Yli kymmenvuotiaalle se varmasti aiheuttaisikin loppupäiväksi kohtuullisen niska- ja selkäjumin, mutta kun kaksivuotias siitä vähän kahdeksan jälkeen heräsi, ainoa juminen taisin olla minä. Joka siis olin enemmän ja vähemmän pysytellyt samoissa asemissa neidin valittua minut tyynykseen.
Joka tapauksessa, meillä nukuttiin tänään siis kahdeksaan! Tässä kun on nyt ollut muutama hieman myöhäisempi aamu, jota kautta aamutoimet ovat hässäköityneet, niin olemme O:n kanssa alkaneet pohtia, että joko meidän olisi kohta aika ottaa herätyskello avuksemme. Siis että O pääsisi jossain järjen ajoissa lähtemään töihin - ja siis sitten sieltä töistä myös kotiinkin päin. Tässä taloudessa ei ole kahteen vuoteen tarvittu herätyskelloa, nuo livelähettimet kun ovat sen ajan pitäneet huolta, että aamu-unia ei juurikaan ole tarvinnut nukkua. Taitavat alkaa nyt valmistautua puolen vuoden päästä alkavaan päiväkotiarkeen ja siihen, että silloin saamme sitten urakalla herätellä lapsia ja kokea siitäkin omantunnonviiltoja, kun raahaamme unisia lapsia läpi tuulen ja tuiskun toisten hoidettaviksi.
No, nyt saamme kuitenkin ehkä nauttia hetken näistä aamuista. Aamuista, jotka alkavat vasta silloin kun ulkona alkaa olla valoisaa ja television lastenohjelmatkin ovat jo alkaneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti