Huh. Istun tässä porrastasanteella, toinen jalka ylimmällä portaalla ja toinen suorana edessä porrastasanteen sinikukertavalla kokolattiamatolla, ja kuuntelen kun neiti yskii meidän huoneessa. Selkään kuivunut hiki alkaa vähän nyt hytisyttää; aamulla maa oli taas kuurassa, mutta äsken kun palasimme sisäleikkipaikka GoBananasista (eli meillä "banaanipaikasta") ulkona sää oli kuin Suomen toukokuussa. Aurinko paistoi ja lämmitti, linnut lauloivat ja puissa alkoi jo näkyä silmuja. Siellä ulkona oli myös noin puoli kaupunkia liikkeellä; täälläkin on "hiihtoloma", tai siis half-term, ja se toinen puoli kaupungista olikin sitten siellä banaanipaikassa. Tai siltä ainakin tuntui.
Sovin eilen S:n kanssa tuonne menosta ja samalla päätimme, että half-termin takia voisi olla järkevää tähdätä niin lähelle avaamisaikaa kuin mahdollista. Ja onneksi niin. Noin ensimmäiset 15-30 minuuttia meno ja kapasiteetti leikkipaikoilla oli mukava, mutta sitten alkoi jo melkein ahdistaa. Taaperotungos äititungos, isovanhempitungos, kirkuna, älinä, piippaus, kilinkolin, tööttööt ja hetken jälkeen kaikkialla muualla paitsi sylissä uliseva kuopus. Oh joy.
Mutta samalla: verratonta vertaistukea sekä S:ltä että S:n perillä huomaamasta naapurinrouvasta. Ihanan ja ihastuttavan reipas neiti kaks-ja-puol-vee (=ylps!). Alkupuolen myös ihanan ja riemastuttavan reipas ja omatoiminen herra melkein-puoltoista. Ja kokonaisuudessaan ilahduttavan aktiivinen aamupäivä - ja sen väsyttämät (nyt jo nukkuvat) lapset!
Ja aina näistä ryysis-hupsis-oho-argh-reissuista tulee lopulta sellainen lämmin selvisinpäs!-olo. Kun onnistuin tiputtamaan vielä kotiavaimetkin jonnekin sinne ryysikseen - ja löytämään ne sieltä ihan vähän ennen hysteria-paniikin-iskua.
Selvisinpäs!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti