Tässä istun, enkä muuta voi. Olen siis esikoisen nukahtamisvahtina, käytännössä istun makuuhuoneessamme ja pidän vahtia, että neiti pysyy sängyssään eikä herätä veljeään. Rankkaa.
Meillähän näitä nukutusrumbia on kyllä ennen tätä ollut jos jonkinlaista. Siis esikoisen kanssa, juniorin kohdalla tajusimme ja osasimme i-han alusta saakka ohjata ja opettaa pojan nukahtamaan ja nukkumaan yksin. Neitiä kun oli ihan tavallisenakin iltana nukuttaa hyssytelty sylissä helposti se pari tuntia sinne vajaaseen vuoden ikään saakka. Aivan sekopäistä, kyllä sitä on esikoislapsensa kanssa valmis ja altis kaikenlaiseen hulluuteen...
Mutta takaisin tähän päivään.
Meillä sairastelun häntä heiluu yhä ovenraossa; poika yskii ja tyrskii ja O valittelee yhä heikkoa oloa ja kurjaa fiilistä. Me tytöt sen sijaan olemme taas ja yhä kunnossa. Voisi kyllä jo lähteä kokonaan, vähän alkaa olla nähty tämä sairastelukerta.
Taudeista viis, me olemme lasten kanssa olleet maanantain jälkeen ahkerasti liikkeellä. Keskiviikkona lähdimme taas sinne "lähiökerhoon", eli bussimatkan päähän toddler groupiin, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Samalla tapasimme taas ensimmäiset netmums-ystävämme; S: ja tyttärensä Z: ja F:n. Tytöillä on vaivaiset 9kk ikäeroa, mikä saa minut aina pelkkänä ajatuksenakin haukkomaan henkeäni. F syntyi noin 8 viikkoa etuajassa, mutta olisi ikäero ilman sitäkin ollut aika kunnioitettava... Heidän kanssaan saa vaan aina tuuletettua tätä omaa pienehkön-ikäeron tuomien haasteiden ahdistusta - ja huomaa, että on se aika ihanaa kun a) juniorikin on kohta sen 18kk (F täyttää vuoden tämän kuun lopussa ja Z kaksi toukokuussa) ja b) minulla on kotona mies, joka auttaa ja osallistuu.
Torstaille olin onnistunut tekemään tuplabuukkauksen aamupäivän puistoleikkeihin, mutta onneksi sentään olin sopinut molempien äitikollegoiden kanssa treffit samaan paikkaan. Lopulta toinen joutuikin perumaan, yllättäen sairastapauksen vuoksi, joten ongelma ei edes ollut se pienikään ongelma, jona sitä hetken ehdin pitää.
Perjantaina S tuli tyttöjen kanssa vastavierailulle keskustaan ja menimme yhdessä sinne kerhoon, jossa olemme tässä keskustassa käyneet. Me olimme paikalla hyvissä ajoin, mutta pikkuhiljaa kerhotila täyttyi ja lopulta lapsia ja kaitsijoita oli lähes tungokseen saakka. Juniori oli yhdessä vaiheessa sylissäni ja alkoi hieman yskiä, jolloin yksi siinä vieressä istuvista äideistäloi minuun kauhistuneen katseen ja kysyi:
"Is he ill?"
Selvitin, että tauti on jo paranemaan päin eikä pitäisi enää tartua, mutta saamani katseet ja silmänpyörittelyt aiheuttivat sen, että siirsimme S:n kanssa "leirimme" hieman etäämmälle tästä selvästi bakteerikammoisesta äidistä.
YMMÄRRÄN kyllä, kukaanhan nyt ei näitä tauteja halua - mutta jos tulee helmikuussa taaperoikäisten leikkiryhmään, niin aika ihme on jos porukassa kaikilla on kuiva nenä...
Perjantaina olimme iltapäivällä vielä naapurin A:n ja F:n kanssa puistossa leikkimässä - tai siis muut leikkivät ja meidän neiti istui F:n triken (=rattaiden ja kolmipyörän välimuoto, eräänlainen "työntöpyörä") kyydissä kuin tatti. Ja kun A on niin kiltti kuin on, niin hän työntelikin tyttöä pitkin poikin puistoa. Minä, julma äiti, ilmoitin, että jos hän haluaa siinä istua, fine, mutta me juniorin ja F:n kanssa olemme tulleet puistoon leikkimään ja aiomme niin myös tehdä. Emme työnnellä yhtä neitiä ympäri puistoa.
Tänään ollaankin vietetty rauhaisaa kotoilupäivää ihan vain perheen kesken. No, kävimme aamupäivällä tietysti puistossa, mutta loppupäivä on nojuttu sisällä. Viime yö oli hieman riekaleinen ja O nousi lasten kanssa aamuun jo ennen kuutta. Niinpä ensin O oli päivälevolla osittain lasten kanssa samaan aikaan ja sitten minä vetäydyin hetkeksi yläkertaan kirjan pariin ennen päivällistä. Hieman siis on ollut väsynyt ja haukottelusta sitkeä päivä meillä tänään.
Ihan pian kuitenkin lastenhuone on hiljainen, vain kaksi pientä tuhinaääntä kuuluu lämpöisestä hämärästä, ja meillä alkaa aikuisten iltahetki. Ehkä lasi punaviiniä. Varmasti tämän ilman Putous.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti