Länsirintamalla kaikki hyvin. Vuoden ensimmäinen vieras on saateltu junalle, molemmat lapset ovat kohta unessa, flunssa on oikeasti paranemaan päin ja tänään on vasta lauantai. All good!
Äitikollega, ystävä S tuli perjantaina aamupäivästä meitä ilahduttamaan. Toi tullessaan hurjan kassillisen ruisleipää, salmiakkia, Oltermannia ja kunnollisia lasten nenäsumutteita (niitä lääkkeellisiä, täällä kun ei ole kuin sitä suolaliuosta tyyliin kaikille alle 6-vuotiaille). Alunperin S oli tulossa toisen ystävän, I:n kanssa, mutta oulunvahvistus joutui jäämään kotiin hoitamaan perhettään eikä päässytkään nyt kyläilemään. Harmi, mutta perhe on aina tärkein!
Lyhyen vierailun aikana ehdimme S:n kanssa humputella molempina päivinä kaupungilla, syödä pubissa, juoda Starbucksissa, shoppailla vaatteita ja jotain-vähän-muutakin. Lisäksi tietenkin juttua riitti. Lähes tauotta. Ihanaa. Näin ystävänpäiväviikolla voi ystävyyttä hehkuttaa ihan rauhassa. Niin parasta se on. Elämän suola, sokeri, etikka ja kerma. Ja se kirsikka siellä kakun päällä.
Tyttöporukalla lähdimme sitten vielä tänään saattelemaan S:n junaan. Neiti käveli tomerasti kadun päähän, jonka jälkeen kiipesi rattaisiin ja istui niissä sinne ja takaisin. Ilta laskeutui matkan aikana ja palatessamme alapuisto oli jo pimeä ja synkkä ja puiston välinen yhdyskäytävä jopa hieman pelottava. En kuitenkaan muistanut pelätä, kun pimeällä taivaalla loistava kuun nähtyään esikoinen lauleskeli ensin kuulle paikallisen lastenkanavan iltatunnaria "goodbye sun, hello moon" ja kuun vieressä vilkkuvan tähden huomattuaan sille puolestaan"tuiki tuiki tähtöstä". Kotimatka meni siis mukavasti ja perillä meitä odottikin illan odotetuin ohjelma "in the night garden". Ja vieraaton talo. Taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti