Tämä flunssan vierailu piti jo loppua. Se oli jo hellittämässä kaikista; neiti oli jo kuivilla, juniorinkin nenä oli kuivumaan päin eikä O:kaan niin kovin enään valittanut. Kunnes.
Maanantaina huomasin, että nenäliinoja alkoi taas kulua. Joka kerta kun katsoin, tytön nenän alla kiilsi taas pyyhittävää. Seuraava yö päättyi varhain neidin kipittäessä väliimme, ai-van tukossa ja niistämistä kuulemma vailla. Tiistaina peruin jo alustavia leikkitreffisuunnitelmia ja tänään olimme kokonaan sisällä - vaikka tarkoitus oli mennä taas lähiöön kerhoilemaan ja leikkiä päiväunien jälkeen naapurin F:n kanssa. No, jälkimmäinen kyllä toteutui, kun F ja A tulivat pikaisesti meille visiitille. Mutta kerhoon en nyt arvannut noiden räkänokkien kanssa lähteä. En, vaikka sinne oli S:n ja tyttöjen lisäksi tulossa myös toinen äitiystävä; ruotsalainen H ja tyttärensä E. En nyt viitisinyt lähteä keräämään paheksuntaa, sen verran räkäinen tuo kaksikko tänään oli.
Niinpä jumitimme aamun sisällä. Olin varautunut muovailemaan tai askartelemaan tai piirtämään tai ehkä jopa sormivärisotkem... öh, maalaamaan, mutta väliin tulikin pelastava-anoppi: posti toi kaksi kuorta: toisen lapsille ja toisen minulle. (KIITOS siis Suomeen!) Lasten kuoresta löytyi kaksi kirjaa ja tarroja, joiden parissa lapset sitten viihtyivätkin lounasaikaan saakka.
Taitavat ne siis hieman puolikuntoisia vielä olla, kun jaksoivat kuunnella samat kaksi kirjaa useaan kertaan. Neiti nojasi päätään kylkeeni ja keskittyi kuuntelemaan. Herra touhusi ja häsläsi, mutta kävi hänkin tuossa kainalossa ainakin kuvia välillä ihmettelemässä.
Sydäntäsärkevintä oli kuitenkin se, kun neiti moneen eri otteeseen kysyi ja ehdotti
"Lähdetään kohta bussilla kerhoon"
"Nyt lähdetän bussilla kerhoon!"
"Koska lähdetään bussilla kerhoon?"
Siitä kun oli ollut jo puhetta ja muutenkin oli TARKOITUS mennä ja elää ihan niinkuin muutoinkin. Jäimme kuitenkin aamulla O:n kanssa miettimään, että voisi ehkä olla järkevintä koittaa nyt vihdoin levätä tämä tauti historiaan, jotta ensi viikolla - ja jatkossakin - voisimme sitten mennä ja elää niinkuin muutoinkin. Niinpä käsi kävi pausella tänään ja pistimme elämän hetkeksi neljän seinän sisään. Toivottavasti ei tarvitse peruuttaa huomiselle sovittuja aamun sisäleikkipuistotreffejä... sen näkee sitten aamulla. Pitäkää peukkuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti