Tärkeintä on matka

Tai sitten ei.

Virallisen matkapäivän aamu alkoi minulla jo joskus puolen viiden jälkeen, jonka jälkeen en enää saanut unta. Viiden aikoihin juniori alkoi pyöriä ja ähistä ja puoli kuudelta mies kysyi olenko myös hereillä. Kuudelta oli herätys, mutta mies nousi suihkuun jo aiemmin ja me juniorinkin kanssa aloimme valmistautua aamiaiseen ja lentomatkaan.
Aina-aikaisin-heräävä esikoinen joutuikin elämässään ehkä ensimmäistä kertaa herätetyksi. Parka.

Helsinki-Vantaa oli täynnä liikematkustajia. Yllättävästi. Ja aamuhomeessamme painelimme lauman mukana T2:n isoon turvatarkastukseen, jonka jälkeen saimme kävellä melkein Schengen-passintarkastukselle saakka ennenkuin löysimme lentokenttärattaita. Sen toisen, passintarkastusta lähempänä olevan, turvatarkastuksen luota. Jossa ei myöskään ollut YHTÄÄN jonoa. Matkalla sinne apinavaljaisiin puettu esikoinen ehti heittäytyä maahan ulvomaan kolmesti, lähes kampata useamman lennolleen kiiruhtavan liikematkustajan apinan hännällä ryntäämällä varoittamatta karkuun ja kitisemällä koko matkan vuoroin minun tai isänsä syliin. Lienee tarpeetonta mainita, että otimme kahdet rattaat kun ne lopulta löysimme.

Itse lento meni mukavasti nukkuessa (herra), iPadilla pelatessa, tarroja liimatessa, kirjoja lukiessa (neiti), ja viihdytys- ja kontrollijoukkona toimiessa (me molemmat). Aurinkoiseen Lontooseen pääsimme etuajassa ja kaiken huomioiden loistavissa olosuhteissa. Matkalaukkuvuoren, tuplarattaiden, kahden trolleyn, kahden repun ja kahden lapsen kanssa tullin läpi vaaputtuamme löysimme kuskimme nimikylttimme kanssa sieltä viimeisimmästä jonosta, jossa näitä kylttimiehiä oli. Ja kaiken omaisuutemme autoon sullottuamme pääsimme vihdoin matkan viimeiselle etapille, tien päälle. Lapset nukahtivat autoon melkein heti ja minäkin pieneksi hetkeksi, perillä koti löytyi helposti. Mitä nyt kuski päätti PERUUTTAA yksisuuntaista talomme eteen, kun muuten olisi pitänyt kiertää kokonainen kortteli päästäkseen perille. Saavuimme siis tyylikkäästi aurinkoisena keskipäivänä uuteen naapurustoomme...

Uudessa kodissa oli juuri niin rustiikkista ja "aitoenglantilaista" kuin muistelinkin: kostean koleaa, silmiäsärkevän rum... öh, kiinnostavaa sisustamista, aivastuttavan nuhjuista ja matkankuluttamalle kahden pienen äidille vähän liikaa taas kaikkea. Mies lähti alkuhässäköinnin jälkeen (makuuhuoneiden päikseenvaihto ja petivaatteiden tsekkaus) suunnitelmien mukaiselle matkasängynhakureissulle jättäen minut (väsynyt) kahden nälkäisen lapsen kanssa sen peri-englantilaisen-idyllin keskelle. Onneksi lentomatkalta oli jäänyt yksi "herkku"sämpylä, jolla sain lasten pahimman nälän taitettua. Kuitenkin miehen soittaessa, että sänkyä ei ollutkaan löytynyt sieltä, mistä piti ja että hän on nyt kierrellyt useamman kaupan tässä lähellä tuloksetta, koko reissu alkoi tuntua vaan suurelta virheeltä. Kulttuurishokki pamahti päälle koko voimallaan.

Lopulta kuitenkin mies löysi sängyn, palasi kotiin ja koko perhe pääsi kaupungille syömään. Ruokakaupasta palattuamme kuulin miehen juttelevan ovella jonkun kanssa. Menin katsomaan ja tervehdin jo portailta englanniksi, kunnes tajusin heidän juttelevan suomeksi? Kävi ilmi, että noin sadan metrin päässä meiltä, kadun toisella puolella, asuu suomalainen rouva! Hän on asunut Colchesterissa 12 vuotta ja tällä kadulla nyt vajaan vuoden. Oi onnea! En olisi edes uskaltanut toivoa löytävämme näin läheltä Englannin turvaverkkomme ensimmäistä lenkkiä! Rouva lupasi auttaa kaikessa, mitä vaan mieleen tulee, tarjosi kahviseuraa tarvittaessa ja kutsui vielä mukaan kaupungin suomalaisnaisten (heitä on kuulemma kuusi) seuraaviin illanviettoihin. Kaiken tämän alkushokki parani käytännössä kertalaakista!

Illalla saimme lapset nukkumaan paikallisessa aikataulussa, jonka jälkeen istuimme päät humisten sohvalla ja totesimme, että tässä on SE hetki, jota olemme monta monituista kuukautta odottaneet. Me olemme täällä. Lapset ovat täällä. Kaikki pakkaamamme tavarat ovat täällä. Olemme perillä. Talvemme Englannissa voi alkaa.
P.S. Kunhan säät vaan kylmenevät - nyt täällä on vielä n. +20 ja aurinkoista - suomalaiselle siis kesäsää.