Ulkona on nollakeli ja aurinkoista. Sisällä lämmintä on +14. Istun sohvalla joululahjaksi saamani Slanket tiukasti päälläni, kuuma teekuppi höyryää pöydällä ja irtolämmitin puhaltaa kuumaa suoraan kohti. Tässä on nyt ihan hyvä.
Valitin aiemminkin näistä täkäläisistä sisälämpötiloista. Näinä kuukausina olen kuitenkin tottunut tähän vähän viileämpään sisäilmaan, jossa nukkuu paremmin - tosin flanellipyjamassa paksun täkin alla, ja alkanut pohtia sitä, mitä Yksis kymmenen jenkkivuoden kokemuksella totesi: onko meillä Suomessa vain aivan tuskaisen kuuma sisällä? Kaikkialla.
Tämä +14 on nyt vähän liikaa. Neiti katseli eilen ihmetellen, kun kävin toista kertaa lisäämässä villasukkia jalkaan. Kyllä nyt yksillä sukilla pitäisi pärjätä. Mutta sellainen +17-19 on nyt alkanut tuntumaan ihan hyvältä sisälämpötilalta. Ei kai sitä vuoden ympäri tarvitse paitahihasillaan ja shortseissa sisällä hillua, vai tarvitseeko? Uskon, että meidän aviovuoteemme kestää sen, etten nyt nukukaan missään BabyDoll-yö-hiutaleessa, vaan pitkissä housuissa ja hihoissa.
Aamulla olimme kerhossa. Sieltä on alkanut nyt löytyä tuttuja naamoja, joiden kanssa tulee jo juteltua ja joiden viereen on helppo hakeutua istumaan, kun kerhoon tulemme. Ihanaa!
Suru-uutisena kerrottakoon, että kerhomatkalla huomasimme joidenkin pölkkypäiden käyneen purkamassa maailmantuskaansa eilen rakentamiimme lumihahmoihin. Ukosta ja koirasta oli jäljellä enää vain aika laajalle levitetyt lumipaakut ja meidän niiden rakentamiseen lumesta kaluamamme alue. Turhaa, mutta vähän ärsyttää kuitenkin. En vieläkään ole jotenkin oppinut ymmärtämään sitä riemua ja iloa, mitä jotkut saavat siitä, että hajottavat toisten tekemiä juttuja...
No, saammepa hyvän syyn mennä uudelleen rakentamaan puistoon! Esikoista ei meinannut saada kerhomatkalla puiston ohi ollenkaan. Matka eteni itseasiassa sen verran hitaasti (kun neidin piti käydä kaapaisemassa tumpullinen lunta jokaikisen aidan, penkin, kiven ja istutuksen päältä), että juniori nukahti rattaisiin. Tässä aiempina kuukausina, kun moinen on tapahtunut, herra on kuitenkin herännyt kotona kun häntä on yritetty siirtää nukkuvana rattaista omaan sänkyynsä. Kokeilinpa kerran sitäkin, että jätin pojan ulos rattaisiin nukkumaan; sieltä herättiin n. 10 min unien jälkeen lounaalle, josta onneksi uni löytyi uudelleen omassa sängyssä. Niinpä tällä kertaa en aikonut edes yrittää. Mutta kun poika nukkui pihaantulon, rattaista sisään - olohuoneen lattialle - noston, siskonsa "hellät" herätysyritykset ja pipo-haalari-kauluri-rukkaset-kengät-riisumisenkin lävitse, niin totesin hänen EHKÄ olevan niin sikiunessa, ettei kannata sen kummemmin alkaa herätellä... sinne sen sitten kävin kippaamassa; yläkertaan, omaan sänkyynsä. Eikä sieltä ole kuulunut hiiskaustakaan sen jälkeen (nyt reilut 90min). Sieltä herännee melko nälkäinen poika, joka onneksi sentään söi kerhossa vähän välipalaa (keksiä, riisikakkuja, rusinoita ja mehua).
Ulkona sää on kuin Suomen huhtikuussa: aurinko paistaa (ja lämmittää!), lumi kimmeltää ja rännit lorisevat. Lupasin esikoiselle, että voimme mennä päiväunien ja välipalan jälkeen vielä puistoon. Jollakin on tainnut olla lunta aika kova ikävä.
Sitäpaitsi: tuolla ulkona, auringossa, saattaa olla hieman lämpimämpi kuin täällä sisällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti