Aloitin tätä tekstiä monta kertaa. Miten sen nyt kertoisi jotenkin hienosti ja vetävästi, että yläkerrassa nukkuu onnellisen väsyneet lapset ja tässä koneella naputtelee hykertelevä äiti, sen takia, että olimme tänään tuossa kolmen oven päässä kylässä vajaa kaksivuotiaan Friedan ja hänen äitinsä luona. Ja että meillä oli tosi hauska iltapäivä; neiti ajeli Friedan mopolla, juniori - kunhan uskaltautui puolta metriä kauemmas minusta - kokkaili pikku-emännän keittiösetillä ja me äidit tutustuimme ja juttelimme ja joimme kahvia ja teetä.
Ja voi että oli mukavaa!
Kaikki alkoi siitä, kun menimme puistoon - joka oli viikonlopun lumisateen jäljiltä luminen ja kaunis. Suojasää pakkasi lumen matkarattaiden kannalta hankalaksi, mutta pääsimme silti perille ja lumiukonrakennushommiin. Tai no, todellisuudessa minä pyöritin hiki selässä lumipalloja, neiti seisoi rukkaset routaa kohti vieressä ja kyseli pulkkaa (jota meillä siis ei ole, eikä ole järkeäkään hankkia näitä muutamaa lumista päivää varten) ja juniori istui flegmaattisena rattaissa, ilmeisesti ulkovaatemäärän lannistamana.
Pian saimme kuitenkin apujoukkoja, paikalle nimittäin ilmestyi kolme pulkkaa (neiti oli innoissaan) ja niiden mukana yksi äiti-tytär- ja toinen isä-poika-pari. Innokkaat apurit kävivät ukkomme kimppuun ja samalla juttelimme mukavia säästä ja muusta. Tunnistin äiti-tytär-parin meistä muutaman oven päässä asuvaksi perheeksi (ja tässä vaiheessa vielä luulin, että kyseessä oli nelihenkinen perhe - onneksi en sanonut mitään...) ja meidän alkaessa tehdä kotiinlähtöä Alice kutsui meidät iltapäivällä heille leikkimään.
Loppu onkin jo tuolla tämän tekstin alussa. Aivan mahtavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti