Lumiukko ja Lumikoira

Sää on hieno puheenaihe. Ehtymätön, kaikille sama ja aina turvallinen.
Ja turvallisuudestapa hyvinkin oli kyse, kun O luki sunnuntaina illalla työsähköpostistaan, että maanantaina iltapäivällä tulee lunta, mikä kaikkien kannattaisi huomioida toimissaan ja liikkeissään. Tarkistimme tilanteen BBC:ltä, joka näyttikin kahta lumihiutaletta ja termiä "heavy snowfall" puolestapäivästä eteenpäin. Pohdimme hetken O:n töihinmenoa, mutta totesimme yliopiston olevan sen verran lähellä kotia (n. 4km), että sen tarvittaessa vaikka kävelee.
Innokkain lumenodottaja oli lopulta nuori neiti. Hän heräsi päiväuniltaan ja oli salamana ikkunassa
"Kookka sataa uutta?" ja vahtasi silmät suurina harmaata taivasta. Ja kuin käskystä hiutaleita alkoi leijailla.

Lopulta BBC:n "heavy snowfall" oli melko nuhainen räntäkuuro, joka vaikutti O:n työmatkaan sen verran, että kaduilla oli kurjia lätäköitä. Käytännössä mitään ei jäänyt maahan, vaan kaikki suli pois aivan saman tien.

Tänään aamulla maa oli kuitenkin valkea. Ohutta kuuraa oli kerrostunut maahan ja ensimmäistä kertaa täällä näytti jo melkein talviselta.

Neiti, talvinen taivas ja kuura-luminen puisto.

Iltapäivällä menimme uudelleen puistoon ja huomasimme nurmikentällä lumiukon. Niinpä päätimme rakentaa sille jo siellä yksin seisoskelevalle kaverin, kun lumikin vaikutti suorastaan loistavalta ukonrakennuspuuhiin. Siinä rakennellessamme alkoi lumisade. Ensin hiutaleita leijaili muutamia, kohta suuria hahtuvaisia tuli jo niin, että neiti alkoi valittaa niiden suuhunmenosta. Pian pehmeää suojalunta oli ilma valkoisenaan ja meidän ukkomme sai samalla vauhdilla rinnalleen myös koirakaverin (pahoittelut kököstä kännykkäkuvanlaadusta...).

Lumiukko, lumikoira ja neiti. Aika hyvin nuohottiin ympäristön lumet tähän teokseen... kakkoineen ja pissoineen kaikkineen. Nam.

Puisto tyhjeni pikavauhtia muista lapsista, jäljelle jäimme me ja sateenvarjoensa alla kotiin kiiruhtavat työläiset. Nauratti, että tänäänkö O sitten jää jumiin kampukselle. Ilman sateenvarjoa.

No. Ei jäänyt. Tänäänkään. Lumipyry kesti ehkä puolisen tuntia. Kotiin palasimme O:n kanssa samaa matkaa. Tumput märkinä, huput täynnä lunta - ja posket hehkuvina riemukkaista lumileikeistä. Lisää tätä! Ei ehkä niin paljon kuin siellä koti-Suomessa on, mutta vähän enemmän kuin thän saakka. Sen verran, että matkarattaat vielä kulkevat. Ja että yksi kaunis päivä pystyy sen sulattamaan.