Ja me olemme jumissa sisällä.
Potilas cee, eli O, jäi jo eilen torjumaan orastavaa flunssaa kotiin. Siitä huolimatta huomasin yöllä neidin kanssa valvoessani, että sängyn toinen laita hohkaa kuumaa. Tänään meillä onkin ollut sairastuvalla taas puolet perheestä, kun sekä kaksvee että O ovat olleet sisähoidossa. Juniorin kanssa kävimme happihypyllä kaupassa ja puistossa, josta nuori mies ei olisi millään - räkämadoista huolimatta - halunnu lähteä lounaspöytään (jonne päästyämme uni ei meinannut odottaa lounaan loppuun saakka...)
Päiväunilla oli tänään taas kolme osallistujaa sen tavallisen kahden sijaan, kun vaihteeksi minä vetäydyin repaleisen sairashälytysyön väsyttämänä vierashuoneen vällyjen väliin. Kyllä ne parin tunnin unet vaan tekevät väsyneelle ihmeitä! Toisaalta, nyt olo on yhä hieman tokkurainen, vaikka hereillä on taas oltu pari tuntia. Lapset katsovat tietokoneelta Maisaa, O on puolestaan vierashuoneessa nukkumassa ja minä koitan vihdoin herätä sen verran, että saisin päivällistä aloiteltua.
Meillä on näinä kohta 2,5 vuotena sairastettu NIIN vähän, että näistä parista päivästä ei oikein viitsisi edes valittaa. Vai saako valitusluvan ihan vaan sillä, kun ei ole yhtään tottunut tällaiseen? Ei ole sitä rauhoittavaa rutiinia, jolla sairaspäivistäkin osaisi rakentaa jonkinlaisen hallitun kokonaisuuden. Tämä räkäinen ja yskäinen kaaos kun vie sisäänteljetyltä loputkin voimat...
Tämä viikko näyttää nyt valuvan vähän hukkaan. Kauniit kevätpäivät vaihtuvat ikkunan takana kuulaiksi illoiksi, meillä vuorokauden vaihtelun huomaa vain päivä- ja yövaatteiden vaihtelusta. Tänäänkin pyjamat saadaan kohta taas pukea päälle ja toivoa, että huomenna jo pääsisimme kaikki ruudun toisellekin puolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti