Kolmestaan, yksin.

Vuoden toinen - ja täällä olomme viimeinen (as far as I know) - VYYH-jakso on lopuillaan. O on bussissa, bussi on kohta Stanstedissa ja siitä tunnin päästä perillä täällä.

Tämänkertainen trio-elämä oli hieman edelliskertaa haastavampaa. Olinko nyt väsyneempi vai ovatko lapset vain sen verran isompia, että osaavat ja ymmärtävät jo tällaiseen reagoida - en tiedä. Oli vaan jotenkin pitkä viikonloppu. Siitäkin huolimatta että perjantaista sadepäivää lukuunottamatta säät ovat olleet upean aurinkoiset ja naapureista on saatu ihanasti seuraa.

O lähti perjantaina, varhain aamulla. Ja odotuksista huolimatta lapset nukkuivat melkein seitsemään. Lupaavaa. Seuraavat aamut ovat tosin olleet tavallisempia, tänään sisko halusi herättää veljensä jo ennen kuutta. Vain ollakseen väsynyt ja kiukkuinen, jolloin meitä sitten oli kaksi.
Perjantaina leikimme aamun kerhossa, jossa viivyimme kaksi minuuttia liian pitkään. Nuo merkitsevät minuutit tarkoittivat sitä, että rauhallisen poistumisen sijaan saimme lähteä huudon, kiljumisen ja kaksivuotiaan täysimittaisen raivon saattelemana. Tuolloin väliin jääneen kauppareissun teimme sitten iltapäivällä. Samalla reissulla oli tarkoitus käydä myös postissa lähettämässä hieman vauvalahjoja ja kortteja kohti Suomea - mutta postitoimisto olikin lakon takia kiinni! Nyt postiin menossa oleva kassillinen roikkuu yhä ovenpielessä. Ehkä menen huomenna, josko silloin onnistaisi.

Lauantaille olimme jo sopineet naapurin A:n kanssa tekevämme JOTAIN yhdessä. Aamulla olimmekin puistossa, jossa viihdyimme - auringossa ja tungoksessa - yllättävän pitkään. Ja tästä viihtymisestä johtuen koko päivä oli jotenkin off-schedule iltaan saakka. Mutta hyvällä tavalla! Iltapäivällä A ja F nimittäin tulivat meille leikkimään ja toivat mukanaan F:n synttärilahjaksi saaman hiekka- ja vesileikkipöydän (tällaisen), joka olikin ässien ässä!

Lapset leikkivät, me A:n kanssa joimme kahvia ja huolsimme joukkoja ja aurinko paistoi. Illemmalla ripustin neljä vaatekertaa kuivumaan, meidän päättämättömämme kun muka-lopettivat leikin ja halusivat kuivaa ylle - vain sukeltaakseen uudelleen veteen ja leikkiin. 

Neiti kukkienpoimintahommissa

 A ja F lähtivät "tee aikaan", eli kotiin syömään päivällistä, mutta jättivät pöydän meille. Niinpä meillä leikki jatkui ja jatkui ja jatkui. Lapsia ei meinannut saada sisälle syömään, kylvystä tai iltapuhteista puhumattakaan.

Jälkiruokakin piti syödä takapihalla. Ihanassa ilta-auringossa.

Lopulta kuitenkin väsy voitti, kylpyaika koitti ja nukkumaankin päästiin jotakuinkin järkevässä aikataulussa.

Tänään aamu valkeni jotenkin harmaana ja kuten aiemmin jo mainitsin, hieman kiukkuisena. Aikansa kärtettyään neiti sai tahtonsa läpi, haalarin päälle ja pääsi jo varhain takapihalle vesipöydän ääreen. Tässä vaiheessa oli jo aika selvää, että vaikka aiemmin olen suhtautunut näihin hiekka- ja vesileikkipöytiin turhana muoviroippeena ja leluteollisuuden rahastuksena, niin nyt näen sen kaiken takana olevan idean. Sen sijaan, että lapsi pääsisi vain hellesäällä leikkimään vedellä perinteisemmässä saavissa tai vannassa, johon kyseinen leikkijä usein myös itse kiipeää ja lopputuloksena on se uitettu, viluinen ipana, niin tällaisen kanssa leikki pysyy leikkinä eikä mene uimiseksi. Eli tämän kanssa VOI leikkiä myös hieman viileämmissä oloissa. Kuten kuvasta näkyy.

Aamun vesileikkien (ja pienen huutokonsertin) jälkeen (ilmeisesti kuitenkin tuli kylmä, kun haalareiden vedenpitävyyskapasiteetti loppui...) ohjelma oli samantyylinen kuin eilen, A vain oli "vapaalla" ystävänsä syntymäpäiviä viettämässä kylpylässä, joten F:n kanssa tuli tänään isänsä P. Aamun ulkorupeaman jälkeen aurinko tulikin esiin ja aamupäivä kului ja sujui puistossa, iltapäivällä naapurit tulivat taas pitämään aurinkoista säätä takapihallemme ja ilta tuli jälleen vastaan kuin varkain.

Nyt lapset ovat olleet unessa jo toista tuntia ja edellisistä illoista poiketen istunkin alakerrassa. Odotan O:ta kotiin. Ja katson paikallista Voicea. Ja kirjoitan tätä.
Tällaista tämä iltaelämä meillä täällä on. Rauhallista. Mukavampia nämä illat tosin ovat kun niitä ei tarvitse istua yksin.