... se mikään kevään ensimmäinen päivä ollut... siis tiistai. Vanhempani saapuivat keskiviikkona nauttimaan keväisestä Englannista, mutta mitä saivat: keskiviikon iltakävelyllä tuuli puhalsi luut ja ytimet huuruun, torstain kaupunkikierros oli pakko keskeyttää sankan LUMIPYRYN takia ja perjantaille mietitty eläintarharetki oli lähtöön saakka veitsenterällä. Eläintarhassa ollessamme taivas kuitenkin selkeni, tuuli leppyi ja lauantaina pääsimme jo avaamaan tämän vuoden grillikauden.
Sää. Tuo ehtymätön puheenaihe.
Sään lisäksi viikko oli tapahtumia täynnä. Alkaen jo siitä, miten vanhempani saatiin vuokra-autoineen perille saakka. Äitinihän oli täällä autoilemassa jo lokakuussa, joten jossain harhoissani kuvittelin heidän tämänkertaisen saapumisensa olevan läpihuutojuttu. Keskiviikkona tulikin viestiä, ensin Helsinki-Vantaalta, sitten Heathrowlta ja lopulta myös puhelu ihan tien päältäkin. Oletettu saapumisaika oli alkuiltapäivä, sopivasti niin, että meillä lapset olisivat tukevasti päiväunilla ja minulla aikaa säätää majoittumisten ja matkaväsyneiden virvokkeiden kanssa. Ennen yhtä puhelin soikin ja isäni soittaa kertoen heidän olevan "aivan tässä kulmilla", puiston toisella puolella. Eli ihan muutaman sadan metrin päässä. Noihin metreihin saimme kulumaan yli puoli tuntia ja muutaman päästä revityn hiuksen, ennen kuin vuokra-Punto saatiin parkkiin Linnakadun varteen. Minun virheeni oli ottaa iPad-kartta käteeni vasta kun harhailua oli mennyt se kymmenisen minuuttia. Hieman vaan on haastetta tilanteessa, jossa koitan neuvoa autoilevia kaupungissa, jossa itse en ole koskaan ajanut ja jonka keskusta on kohtuullisen tehokkaasti tilkitty yksisuuntaisilla ja kävelykaduilla. Vasemmanpuoleisesta liikenteestä en nyt ala tässä edes sanomaan mitään.
No. Loppu hyvin, kaikki hyvin - ja tämä perhe on taas yhtä hupaisaa illallispöytätarinaa rikkaampi.
Torstaina satoi siis lunta. Käväisimme kaupungilla mutta luikimme pikaisesti räntämyterin keskeltä takaisin kotiin ja teimme rommitotit. Loppupäivä menikin sitten sisätiloissa; lukien, lepäillen, leikkien ja kutimen kanssa nipertäen. Sää oli sen verran karsea, ettei sinne tohtinut nenäänsä laittaa. Autolla liikkumisesta puhumattakaan!
Perjantaina lähdimme lopulta eläintarhaan. Viime kerta oli minulla YHÄ tuoreehkossa muistissa ja niinpä puin lapsille lämpimästi päälle, vedin itsellenikin legginsit farkkujen alle, pakkasin mukaan vielä vilttiä, toppahousua ja lisähanskaa koko porukalle ja varauduin pahaan.
Onneksi suotta tällä kertaa.
Alun viileyden jälkeen sää alkoi lämmetä ja lounasajan kiiruhtaessa ohi oli meininki väsyä ja nälkää lukuunottamatta kohtuullisen hilpeä. Tällä kertaa olimme päättäneet saada lapset kotiin päiväunille, joten oikaisimme ja ihmettelimme reitin varrelle osuvat norsut, virtahepovauvat, kirahvit, sarvikuonot, mangustit, sudet, apinat ja varaanit - ja jätimme ison osan puistoa suosiolla koluamatta. Panostus oli tällä kertaa enemmän mukavaan ulkoiluun ja oleiluun ja vähemmän kaikkien eläinten suorittamiseen ja ihmettelyyn. Menestyksekkäästi, sanoisin. Autossa meillä oli kaksi väsynyttä lasta ja kolme uupunutta aikuista. Kaikilla hyvä mieli ja täysi vatsa eläintarhassa syödyn lounaan jäljiltä.
Perjantaina illalla pääsimme O:n kanssa ensimmäistä kertaa tänä vuonna KAKSIN ulos. Olimme sopineet naapurin A:n ja P:n kanssa "tuplatreffit" ja lähdimmekin tästä hyvillä mielin siitä huolimatta, että jokin kaapelivika oli katkaissut sähköt koko naapurustosta ja jätimme siis juniorit ja seniorit (lapset ja vanhempani) tänne valottomaan taloon.
Ilta oli mukava; kävimme ensin yhdessä pubissa ja menimme syömään lähikadun loistavaan intialaiseen, josta vyöryimme ylensyöneinä vielä lähipubiin kuuntelemaan livemusaa ja nauttimaan perjantai-illan huumasta. Oli aivan mahtavaa saada edes pieni irtiotto tästä arjesta ja päästä istumaan A:n ja P:n kanssa ihan ajan kanssa. Siis toisin sanoen ilman, että joku roikkuu paidanreunassa ja vaatii huomiota/mehua/keksiä/halausta/apua/.........
Kotiuduimme hyvissä ajoin ennen puolta yötä ja löysimme isäni kirjaa lukemasta sohvaltamme. Onhan siitä pieni hetki kun viimeksi on tullut pikku-hiprakassa kotiin, jossa isä odottaa valveilla... Sähköt olivat palanneet pian kahdeksan jälkeen ja lapset olivat menneet nukkumaan kiltisti ja reippaasti. Kotona siis oli kaikki mennyt hyvin - ja niin meni meilläkin.
Lauantaiaamu valkeni KIRKKAANA ja aurinkoisena - mikä tuntui aika käsittämättömältä torstain lumimyräkän jälkeen. Lähdimme kaupungille lasten päiväuniaikaan ja jätimme O:n tänne univahtiin. Toteutin vihdoin aikeeni ja pistin melkein kolmattasataa puntaa lastenvaatteisiin; ostin siis lapsille tulevaa syksyä varten vaatteita kaupoista, joita Suomesta ei (ainakaan vielä) löydy. Ja kotiin palattuani pakkasin yksiä farkkuja ja yhtä takkia lukuunottamatta koko "saaliin" menemään Suomeen. Sitä syksyä odottamaan.
Kaupungilta palatessamme löysimme O:n takapihalta grillin kimpusta ja kokemani optimismin purskaus kauppatilausta tehtäessä maksoi itsensä takaisin: päivälliseksi söimme grillattua entrecotea uusien perunoiden ja salaatin kanssa. Jälkiruoaksi saimme mansikoita ja jäätelöä. Kesä tuntui - edes pienen hetken - olevan jo täällä.
Tänään kävimme vielä aamupäivällä puistossa ennen Punton pakkaamista ja koko lastin katoamista kadun päähän ja siitä kohti Heathrowta. Matkaan lähti vanhempieni lisäksi koko talvivarustuksemme lasten haalareista ja paksuista pipoista, minun ja O:n talvitakkeihin ja isoimpiin kaulahuiveihin. Nyt voimme vain toivoa, että viikonloppuna tänne löytänyt kevät jäisi VIHDOIN pysyvästi seuraamme. Eikä taas - viidettä kertaa - antaisi periksi talven viimeisille epätoivoisille korahduksille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti