Pääsiäinen meni. No se meni. Oli ihana pitkä viikonloppu; yksi lauantai - joka oikeasti oli perjantai - ja kolme sunnuntaita - joista vain yksi oli oikeasti sunnuntai. Ja maanantai, joka käytännössä oli sunnuntai. Mutta kuitenkin maanantai. Mutta joka ei tuntunut yhtään maanantailta, vaan taas ja kerran sunnuntailta.
Loma. Ihminen menee ihan sekaisin, kun sillä on muutama päivä irti arjesta.
Viikonlopun saldona saimme neidin hiukset leikattua. Tällä kertaa kävimme ihan kampaajalla saakka, jonne neiti saatiin innostettua mukaan pienellä lahjonnalla ("saat pirtelön kampaanjan jälkeen" ja "otetaan iPad mukaan ja saat katsoa siitä Pipsa Possua sillä aikaa kun täti leikkaa sun hiukset"). Ensimmäinen salonki olikin vielä ihan ookoo, mutta kun siellä oli noin kymmenen ihmisen jono, niin lähdimme seuraavaan. Sillä matkalla tyttö halusikin jo syliin jo (pelottavan?) haitaria soittavan katusoittajan kohdalla ja kun astuimme kampaamon ovesta sisään alkoi show. Itku ja show. Saimme kuitenkin tytön tuoliin (minun sylissäni) ja vähän rauhoittumaan ensin karkkikorulla, sitten iPadilla ja lopulta, tehokkaimmin, rusinarasialla. Tukka leikattiin ja pirtelölle päästiin. Huh.
Toisena rivinä loppusaldossa oli täällä olomme ensimmäiset "päivälliskutsut". S kutsui meidät sunnuntaiksi heille syömään ja palvelu olikin erinomaista. He kun asuvat tuolla lähiössä, jonne on 20 min bussimatka, niin S lupasi, että miehensä tulee hakemaan meidät kotoa ja tuo vielä takaisinkin.
Näin myös kävi, lapset olivat innoissaan päästessään taas autoon - ja me olimme innoissamme mukavasta loppuiltapäivästä ystävien luona. Hauskaa koko vierailussa oli se, että S pyysi minua lauantaina tuomaan mukanamme korkkiruuvin. Mikä osaltaan varmasti osoittaa, että he eivät juurikaan viinejä juo. Ja kun pääsimme perille, juomaksi tarjottiin olutta, viiniä tai shampanjaa. Itsehän innostuin tuosta viimeisimmästä, shampanja kun kelpaa aina. No, kun se lopulta (viilennyksen jälkeen, eihän se ollut ollut valmiiksi kylmässä. Daa) tuotiin tarjolle, niin kävi ilmi, että ei se shampanjaa ollut, vaan kohtuullisen makeaa Asti Spumantea. Hyvää silti, ei siinä mitään.
Ruoka oli sitäkin parempaa; S oli tehnyt lasagnea, jota laittoi meille vielä mukaan maanantaillekin lasten lounaaksi (jonka molemmat söivät erinomaisella halulla viimeiseen muruseen!) ja jälkiruokana suussasulavaa omenakakkua.
Kulttuurisesti ilta oli myös ajatuksia herättävä, isäntäväki kun on juuriltaan Egyptistä ja lähemmästä historiasta akselilta Hollanti-Australia. Sen enempää asiaa ruotimatta sanotaan näin, että havahduin taas huomaamaan miten olen näin suomalaisena kasvanut tähän tasa-arvoiseen elämäntyyliin ja tapaan.
Tänään sitten palasi arki. Ja remonttimies-Paul. Ihastuttava vuokraisäntämme ei ole maksanut laskuaan - yhtään siitä - vedoten siihen, että remontti on täällä vielä kesken (vintillä oli purkamatta jotain vesitankkeja ja vanha boileri oli vielä paikoillaan). Me O:n kanssa punastelimme sitten häpeissämme tässä - vaikka syyhän ei ole punnankaan vertaa meidän. Paul on nyt sitten ollut tämän päivän täällä töissä, viimeistelemässä juttuja, ja sen vuoksi me "evakuoiduimme" naapuriin kahvitermarin ja eilen leipomani sitruunaisen rahkapiirakan kanssa. Alunperin kun oli siis suunnitelma, että A ja F tulisivat tähän meille aamupäiväksi leikkimään.
Juniori äityi heti aamusta jotenkin herkäksi ja pärähtikin itkuun JOKA kerta kun näki Paulin. Tai kun ovikello soi. Tai oveen koputettiin. Tai mikä nyt muuten vaan sattui olemaan puolitoistavuotiaan elämässä poikittain. Niinpä oma pinnani oli hieman kireällä, tänään kun ovella kävi Paulin lisäksi sekä ruokatoimitusmies että postinkantaja. Jos ei olisi tiistai, niin olisin varma että on maanantai. Ja tavallaanhan se onkin, kun eilen oli maanantai, mutta vapaapäivä, siis sunnuntai, ja niin ollen tänään on vähän niinkuin maanantai. Ja siltä kyllä tuntui. Loma karkasi saman tien kauas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti