Syyskuussa täällä oli lämmin. Suomalaisella mittapuulla kesäistä. Tuntui jotenkin siltä, että eihän täällä kylmä tulekaan. Ja silloin taisin useampaan kertaan todeta, että ehhei me täällä sittenkään niitä toppavaatteita tarvita. Olin anopille jo itseasiassa sanonut, että älä suotta raahaa niitä meidän jättämiä talvivaatenyssäköitä; täällä tarkenee välikausivaatteilla.
Taustalla tässä on ollut myös se, että varmaan aikalailla kaikki kokeneemmat englanninasujat ja kävijät, joiden kanssa meidän tänne tulosta puhuin, tuhahtelivat suunnitelmilleni ottaa lapsille toppahaalarit mukaan.
"Etsä niitä siellä tartte. Ei siellä lunta tule, eikä kylmäkään. Siellä talvi on niinku Suomen syksy."
Googlen kautta löytämäni keskusteluketjut ja erinäiset suomalaiset-äidit-tai-muut-briteissä-asuvat-facebook-ryhmät vahvistivat tätä oletusta. Niinpä syyskuun kesäisyys ja lokakuussakin vielä ihanasti lämmittävä aurinko ehtivät hetkellisesti tuudittaa minut välikausiasuilla-pärjää-uskovaiseksi.
Sitten tuli se talvi. Tai ainakin se kylmä. Se sama, mistä olen täällä jo valittanut kerran jos toisen jos kolmannenkin. Sisällä on kylmä kun ulkona on kylmä. Ja palelee, kun missään kohdassa ei oikein pääse "sulamaan". Saunaa on ikävä. Ja niitä talvivaatteita.
Onneksi sentään sain anopille ajoissa sanan, että tuo sittenkin sen talvivaatepussukan. Esikoinen on nyt kohta jo toista viikkoa ulkoillut toppatakki-toppahousut-yhdistelmässä ja perjantaina jalkaan kaivettiin myös jo talvikengätkin. Juniorilla kävi vähän haljumpi tuuri: lähtöpäivän aaton hässäkässä (kun ne avaimet olivat siellä anopin Audin takakontissa ja ... ja... *huokaus*) olin raastanut tuosta mainitusta toppavaatenyssäkästä juniorin talvitakin ja neidin talvihaalarin ja jättänyt ne kotiin Espooseen. Nuorelle herralle onkin nyt sitten täällä mukana noin kokoa liian iso toppahaalari, jonka käyttö (varsinkin nyt kun sitä kävelemään lähtemistä vielä odotellaan) on vähän hankalaa. Niinpä poikaparka on nyt ulkoillut fleece-aluhaalari-välikausihaalari-kerrostumassa, jalassaan jo toista kuukautta gore-tex-talvisaappaat ja käsissä (kunnolliset, suomalaiset Reiman) rukkaset. Harkitsen, KOVASTI, pitäisikö pikkusiskoa pyytää lähettämään yhtä kokoa pienempi talvihaalari tänne meille - siellä kun on haalareita jouten, sen tiedän.
Pakaasien punnitus- ja grammapelihuumassa yksi ensimmäisistä kotiin jätetyistä asioistahan oli tietysti minun ja O:n talvitakit. Siitä en sanokaan nyt enää mitään. Tai kengistä.
Ja niille, jotka ehkä tuntevat pistoksen sielussaan noista "ei siellä mikään talvi tai kylmä ole"-kommenteista: no hard feelings, mutta seuraavan kerran jos joku kysyy, niin muistakaa tämä kirjoitus. Tämä brittein kostea +6° vastaa kyllä Suomen pakkasasteita hyytävyydessä. Ja jos maa on kuurassa iltapäivään saakka, niin en nyt muista tiedä, mutta minä kyllä ainakin mieluusti vedän silloin pipon korville ja vuorilliset kengät jalkaan. Siinä kuuraisessa maassa konttaavien ja möyrivien lasten varustuksesta sitten puhumattakaan!
Sanani söin, mörökölli siis minut vieköön. Kunhan vie jonnekin lämpimämpään. Tai kotiin, Suomeen, jossa sisällä edes on lämmin. Hrrrrrrrrr.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti