London called.

Ihana O kun patisteli minut kaksin ystävän kanssa Lontooseen ja jäi itse perjantaipäiväksi lasten kanssa kotiin. Ja ihana P kun halusi nähdä KAIKKI must-see-paikat Lontoossa. Pääsin samalla itsekin tästä sivistysaukosta, sillä olinhan nyt tuossa lähi-metropolissa vasta toista kertaa - ja ensimmäisellä kerralla, nyt kesäkuun alussa, tuli nähtyä "vain" Hyde Park, Harrods, Piccadilly Circus, Regent- ja Oxford Street ja juuri Michelin tähtiä saanut ravintola Pollen Street Social. Sekä tietty pari juna-asemaa (Liverpool Street (="meidän" kotiasema Lontoossa) ja Paddington, josta pääsee Heathrowlle).

Eilen aamulla lähdimme siis, harmaan tahmeassa kelissä, kohti Lontoota. Junassa mukana oli muutama muu ja suuri Latte, perillä odotti vessahätä ja kolmenkymmenen pencen yleinen käymälä. Reittimme kulki Harrodsin kautta Suomen suurlähetystöön...

 

Kunnallisvaaliäänestyksen jälkeen paikallisen hallinnon ytimeen, Buckinghamin palatsille...

 ja Westminsteriin. Kuvattiin puhelinkoppi ja se joku pikkukello. Ei löydetty Big Beniä, kun siellä oli vaan joku pienempi wannabe-versio (sarkasmia ymmärtämättömille selvennettäköön, että Big Ben yllätti olemalla vähemmän Big kuin mitä nykyihminen ehkä sillä Bigillä käsittäisi. Toim. huom.)

 Tässä vaiheessa satoi jo brittiläisittäin lohduttomasti ja alkoi olla hieman nälkä. Silti jatkoimme matkaa, metrolla eli Undergroundilla eli Tubella, Towerille. Mutta jätimme turistilaumat jonottamaan yksinään itse Toweriin ja kävimme kuvaamassa... 

 ... Tower Bridgen. Ja mietimme, onko tämä nyt SE London Bridge joka oli falling down vai oliko se sittenkin vielä joku muu. No, oli miten oli, niin tämä oli tämä. Ja se kyllä oli pystyssä.

Towerilta ajelimme vielä metrolla King's Crossin asemalle, jossa valitettavasti emme päässeet kokeilemaan pääsyä laiturille 9 3/4. Ja ennen lounasta kävimme vielä tarkistamassa mainosnäyttöjen toteuman ja ulkomainonnan tavoittavuuden Piccadilly Circuksella. TRP oli varmasti, sateessakin, kohdallaan, totesi tämäkin elähtänyt mainosmummo ja lähti VIHDOIN etsimään pubilounasta.

Alkuperäinen suunnitelma oli myös shoppailla Lontoossa vähintäänkin raivokkaasti, mutta lounaan ääressä totesimme ajan loppuvan kesken. Saatuamme BigBenBurgerit ja paikalliset bitterit nenän alle oli paluujunan lähtöön enää vajaat kaksi tuntia. Ja kun Lontoon metroliikenne on vähän jotain muuta kuin Helsingin itäsuunnan atrain, niin välille Oxford Circus - Liverpool Street KANNATTAA varata hieman enemmän aikaa, kuin äiti - rouva ajatonsiirtymä - olisi opettanut. Niinpä ehdimme - hämmästytettyämme pubitarjoilijamme syömällä lautasemme typötyhjiksi - käväistä pikaisesti kahdessa kaupassa, ostamassa yhdet housut ja sovittamassa toisia ja melkein-eksyä metroaseman muutostöiden aiheuttamiin kulkureittimuutoksiin. Matkaan varaamamme 40 minuuttia riitti JUURI tuohon etappiin ja Starbucks-visiittiin ja olimmekin Colchesterin junan ovella, frappucinot käsissämme, noin viisi minuuttia ennen junan lähtöä. Pelivaraa siis jäi, muttei liikaa.

Päivästä jäi käteen, muutaman nuhaisenharmaan valokuvan ja hapottavien jalkojen lisäksi, monta inside-juttua, naurua ja suoritusmerkintä Lontoon tärkeimpiin nähtävyyksiin. Ensi kerralla voinkin sitten keskittyä shoppaamaan!