Olemme olleet täällä huomenna kaksi kuukautta. Kaksi kuukautta, joina on ihmetelty, hämmästelty, ikävöity ja opeteltu. On käännetty uudelleen kesä syksyksi, kaivettu haalarit ja pipot kaapeista ja alettu miettiä joulua. Ja näinä kahtena kuukautena olen taas ollut monta kertaa sitä mieltä, että muut tekevät asioita ihan väärin. Kun oikeasti....................
... niin mitä?
Olen ilmeisesti jossain oman elämäni murroksessa, kun tuntuu että päivittäin huomaan silmieni avautuvan taas uusille ja uusille oivalluksille. Ja jokaista näistä oivalluksesta yhdistää se, että tunnen aina itseni totaali-typeräksi. Siis sen entisen minän ja niiden vanhojen ajatusmallien minän. Tai sitten vaan olen sopeutumassa taas uuteen elämään uudessa maassa ja vihdoin, vain 17 vuotta AFS-vaihto-oppilaaksi lähtemiseni jälkeen, ymmärrän, mitä tarkoittaa se, kun sanotaan, että it's not right, it's not wrong, it's just different.
Yksi vakio-ihmettelyni täällä on ollut paikallisten lasten pukeutumiskulttuuri. Siis kun tuolla lapset leikkivät chinoissaan ja sukkahousuissaan läpimärässä puistossa kohtuullisen kylmissä oloissa. Koko asiallehan on aivan luonnollinen selitys: tuo meidän kotipuistomme on LÄHES kaikille muille iso ja kiva keskustapuisto, jossa on hauska pistäytyä shoppailun lomassa.
Nii-in. Shoppailun lomassa.
Enpä minäkään lähtisi lasten kanssa kaupungille humputtelemaan ja shoppailemaan rapaisissa haalareissa. Loogista ja simppeliä, jonka tämä tomppeli tajusi sitten tässä noin kahden kuukauden kohdalla.
Toissijaistahan toki on, että kaupoistakaan täältä ei saa suomalaisittain katsottuna JÄRKEVIÄ lasten ulkoiluvaatteita: vedenpitäviä housuja tai gore-tex-takkeja (paitsi ehkä jostain paikallisesta partiopatikasta). Kumppareita ja sadetakkeja sentään löytyy. Juttelin tästä tänään erään ruotsalaissyntyisen äidin kanssa, joka totesi aikovansa hankkia yksivuotiaalleen nyt jouluna Ruotsista kunnon ulkoiluvaatteet, täältä kun niitä ei yksinkertaisesti saa.
Toinen, lapsiin liittyvä sekin, oivallukseni on tuo paikallinen snacking. Puistossa kun aina näkee noin yksivuotiaita pulloposkia rattaissaan istumassa ja sellainen pikku-sipsipussi kädessään. Olin aika kauhistunut - muistin siis kyllä jo Irlannin ajalta, että täkäläisistä kaupoista ei saa "tavallisia" sipsipusseja oikein mistään (siis niitä kotimaisia megapusseja ;)). Täällä kun hyllyt notkuvat snack-size-pusseja, joita sitten myös riittää ja riittää ja riittää. Mutta siis että nämä lapsetkin täällä vetävät, aamuyhdeksän aikaan jo, SIPSEJÄ?
No, kauhistelin joo, kunnes katsoin tarkemmin - ja noin kolme kertaa viidestä tuo "sipsipussi" olikin pikkupussi riisikakkuja, kuivattuja hedelmälastuja tai porkkanoita. Harvemmin siis ihan niitä täyssuolaisia, umpirasvaisia perunalastuja (eli paikallisesti crisps, chips kun on briteissä siis ranskanperunoita - nippelitietona väliin huudeltakoon), joita ensin luulin.
Toissijaisena asiana tässä se, että näiden ipanat tosiaan siis välipalailevat aamusta saakka noiden muka-sipsien lisäksi suklaakekseillä (ne on ihan oikeasti suklaakeksejä), -patukoilla tai muilla MEIDÄN mittapuulla kutsutuilla herkuilla.
Torstaina saamme jälleen vieraita kun appivanhemmat tulevat kylään. Samaan vierailuun sisältyy myös meidän, minun ja O:n, kahdenkeskinen reissu Norwichiin la-su, mikä on aivan käsittämättömän ihanaa. Kaksi kuukautta olemme olleet tiivis, erottamaton, neljän hengen yksikkö. Oli jo aika huumaava tunne varata lauantaille junalippuja ja valita valikoista "2 adults, 0 children". Sitä siis odotellessa. Siihen saakka oivalletaan ja ihmetellään, mihin tämä ilmeinen murrosaikanai vielä ajatukseni harhauttaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti